Ulkolämpötilan sahaus nollan molemmin puolin sekä suuret viistosademäärät ovat yhdistelmä, joka vauhdittaa vanhojen kerrostalojen julkisivujen rapautumista nyky-Suomessa. Esimerkiksi betoniparvekkeiden kuntoa on syytä seurata tarkasti, mutta myös betonin laatuun ja raudoituksen peitepaksuuteen pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Viistosaderasitukselle ja lämpötilan vaihteluille altistuvat etenkin eteläseinän julkisivut korkeissa räystäättömissä rakennuksissa. Jäädytys-sulatusrasituksen aiheuttamia vaurioita havaitaan yleisimmin 1960- ja 1970-luvuilla valmistuneissa rakennuksissa, esimerkiksi niiden parvekerakenteissa.

Suomessa on merkittävä määrä huonokuntoisia parvekkeita vanhemmassa rakennuskannassa, arvioi tutkimuspäällikkö Jukka Lahdensivu Tampereen yliopiston rakennustekniikan yksiköstä.

”Erityisesti ennen 1980-lukua valmistuneissa parvekkeissa säilyvyysominaisuudet ovat huonoja. Eri asia on, kuinka moni niistä on varsinaisesti ongelmallisia”, Lahdensivu toteaa.

”Parhaiten tunnetaan kaksi vauriomekanismia: ­betonin pakkasrapautuminen ja raudoitteiden korroosio.”

Viime kesänä Tampereen Kalevassa kuusikerroksisen, 1960-luvulla rakennetun kerrostalon parvekkeen betonikaide lohkeili alas vaarallisella tavalla. Alustavan arvion mukaan raudoitteen korroosiovaurio irrotti parvekkeen betonipintaa. Julkisivu oli kuitenkin peruskorjattu vuosituhannen vaihteessa.

Peitepaksuus kannattaa mitata

”Korroosiota ja pinnan säröilyä esiintyy vanhoissa rakenteissa siksi, että raudoitteet ovat usein liian lähellä pintaa ja kosteuden vaikutuksesta ne alkavat ruostua, kun korroosiolta suojaava alkalisuus on hävinnyt”, Lahdensivu sanoo.

Betonin korkean alkalisuuden laskiessa raudoitusmetalli altistuu korroosiolle. Raudoiterakenteen peittävällä vaipalla on siksi tärkeä suojaava merkitys. Elementeissä raudoitteen betonipeitepaksuuden pitää olla vähintään 25 millimetriä.

Ohjeita raudoituksen oikeasta peitepaksuudesta on toki saatavilla, mutta niitä ei aina noudateta. ­Lahdensivun mukaan ratkaisu ongelmaan on se, että parveke-elementtivalmistajien käyttämiä raudoituksen peitepaksuuksia mitataan, jotta varmistetaan niiden todella täyttävän tilauksessa sovitut arvot.

”Käytössä on menetelmä, jolla mitataan tilastollisesti riittävä otanta, esimerkiksi 200 mittauspistettä per elementtilaatta”, Lahdensivu sanoo.

Laatu on parantunut

1960- ja 1970-luvuilla rakennetuista, vielä peruskorjaamattomista kerrostaloista löytyy paljon vaurioituneita parvekkeita ja muita julkisivuongelmia. Niiden rakenteissa ei ole käytetty pakkasenkestävää betonia. Siksi arviolta 70 prosentissa kohteista betoni alkaa kosteusrasituksessa ajan myötä säröillä ja rapautua.

”Kuntotutkimus jo 20  –  25 vuotta vanhaan taloon on erittäin kannattava sijoitus.”

Korroosion etenemistä raudoituksessa on mahdollista jarruttaa, jos pitää betonin riittävän kuivana pinnan silikonihartsimaalilla. Valitettavasti huoltotoimenpiteitä tehdään harvoin ajallaan.

Kun rakennus tulee parinkymmenen vuoden ikään, riskit saattavat alkaa jo realisoitua.

1990-luvulla ja 2000-luvun alussa rakennetuista parvekkeista vain 5 – 10 prosenttia on ”pakkasongelmallisia”.

”Kuntotutkimus jo 20  –  25 vuotta vanhaan taloon on erittäin kannattava sijoitus”, Lahdensivu suosittelee.

Anturointi tulee apuun

Materiaalin happamuuden ja emäksisyyden mittaamiseen löytyy toimiva ratkaisu. Tampereen yliopistossa kehitetyssä potentiaalimittarissa tartuntaosana toimii kuparielektrodi. Mittaus varmistaa, että rakenteessa ei ole valmistusvikoja.

Anturi mittaa betonin pH-arvoja. Taso 8 tarkoittaa, että raudoitus altistuu korroosiolle.

”Kun ilmastonmuutos etenee, sitä aktiivisempaa pitää olla rakenteiden kunnon valvonta, Lahdensivu tähdentää. 

Suola nakertaa infraa

Suurissa infran betonirakenteissa pakkasrasitusta buustaa ­suola. Laboratorio- ja asiantuntijapalveluita tarjoavan Eurofins-yhtiön mukaan suolan vaikutuksesta vaurioituminen kiihtyy huomattavasti.

Jotain haasteista kertoo se, että suolan vaikutusmekanismia ei tunneta tarkasti ja aihe on edelleen perustutkimuksen kohde.

Vaurioituminen tapahtuu betonirakenteen pintakerroksessa, johon suola on imeytynyt ympäröivistä lähteistä, kuten esimerkiksi jäänestoaineista tai merivedestä.

Teksti ja kuva Reijo Holopainen