Rakennustaito
2.12.2022
Kahden eri suomalaisfirman kehittämät älykkäät paineen ja tilavuusvirran mittausmenetelmät sopivat vesijohtoverkostojen alkavien vuotojen paikallistamiseen ja laajojen vahinkojen ennaltaehkäisyyn. Marraskuisen putkirikkosuman koettelemassa Helsingissä etsitään kuumeisesti uusia valvontaratkaisuja.
Kaukolämpöverkoston lisäksi uudet ratkaisut sopivat myös vesijohtoverkoston kunnon seuraamiseen.
”Meidän kaukolämpöverkon mittausmenetelmäämme voidaan käyttää myös vesijohtoverkostojen kunnon mittauksiin, ja sitä on siinä jo hyödynnettykin. Meillä on jo kymmenkunta vesihuoltoyhtiötä asiakkaana”, kertoo salolaisen Soficta Oy:n toimitusjohtaja Sami Metsänperä.
Kaukolämpöverkostojen vuototunnistus-, turva- ja huoltoteknologiaksi kehitetyt LoRaWan-ratkaisut toimivat Digitan ylläpitämässä radiotaajuisessa langattomassa LoRaWan-verkossa. Verkko on jo maanlaajuinen, joten putkien mittausanturointi toimii kaikissa kaupungeissa.
”Verkoston vuotoja voidaan analysoida monella tavalla. Meidän teknologiassamme vuotojen havainnointi perustuu tilavuusvirran mittaamiseen ja vertailuun. Vertailua tukevat verkosta mitattavat lämpötila- ja painetiedot”, Metsänperä toteaa.
Vesiputkien kunto-ongelmat kärjistyvät suurten kaupunkien vanhoilla keskusta-alueilla, joilla katujen alla risteilee usein jopa yli satavuotiaita röörejä.
Niin vesi- ja kuin lämpöputkijärjestelmistäkin löytyy samantyyppisiä rapautumisen aiheuttamia ongelmia.
”Vuotojen hallinta, niiden löytäminen ja havaitseminen riittävän ajoissa ennen laajoja vahinkoja on tärkeää”, Sofictan Metsänperä korostaa.
”Kaukolämpöverkkojen puolella on onnistuttu kertamittauksella estämään erittäin suuria vahinkoja.”
Sama mieltä on IoT-ratkaisukehittäjä iProtoXi Oy:n toimitusjohtaja Janne Kallio. Oululaisyhtiön ratkaisu perustuu tarkalla algoritmilla laskettavaan painetunnistukseen putkistojen heikoissa kohdissa siinä vaiheessa, kun vuoto on vasta aivan alullaan.
Vesijohtoverkko on kevyempi ja ehkä myös painetasoltaan alhaisempi kuin kaukolämpöverkosto, mutta uudet menetelmät toimivat molemmissa.
Sekä iProtoX että Soficta hakevat patentteja omille teknologioilleen.
Vanhoja putkistoja tarkkaillaan myös tarkistuskaivojen antureilla. Putken ulkopuolelle asennettu anturi havaitsee vedenpinnan nousun ja hälyttää.
Tätä ratkaisua käyttää Kuopion Energia valvoessaan kaukolämpöverkkoaan, kertoo yhtiön verkkopäällikkö Pekka Lång.
Helsingissä HSY:n vesihuollon toimialan verkko-osaston johtaja Tommi Rantala kuulostaa helpottuneelta saatuaan isänpäivän putkirikkosuman pääkaupungissa hallintaan.
”Teknologioita valvonta-apuun testataan parhaillaan. Tämä LoRaWan kuulostaa mielenkiintoiselta. Varmaankin testataan”, Rantala sanoo.
Teksti Reijo Holopainen kuva Lehtikuva/Roni Rekomaa
Karhulan keskustassa Kotkassa yli 100 vuotta toiminut koulukiinteistö laajenee entisen linja-autoaseman sijoille. Uudisrakennuksen valmistuttua keskus kokoaa tiloihinsa kolmen koulun oppilaat sekä kirjaston. Tontilla sijaitsevaa Kivikoulua peruskorjataan. Suljettu puinen koulurakennus säilyy...
Entinen öljysataman alue Helsingin Kruunuvuorenrannassa on muuttumassa vähähiiliseksi asuinalueeksi. Merivedestä talteen otettu lämpö, maan alle sijoitettu lämpövarasto ja pitkään elinkaareen tähtäävät materiaalivalinnat osoittavat, millaisilla ratkaisuilla kaupunkien tulevaisuus...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu,...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...