Vesihuolto tarvitsee lisäinvestointeja ja uudenlaisia, laaja-alaisia suunnitelmia. Onko korjausvelka kuitenkaan tyrmäävän suuri?

Vesihuoltoon kuuluvat vedenhankinta ja jätevesihuolto. Vesihuolto on keskeinen osa yhdyskuntien infrastruktuuria ja asukkaiden hyvinvointia.

Suomen vesihuollon tilanteesta ja tulevaisuudesta on usein tarjolla kaksi hyvin erilaista tulkintaa. Toisen mukaan insinöörien Suomi on hyvässä huoltovarmuuden hengessä rakentanut vuosikymmenien saatossa todella luotettavan järjestelmän koko maahan.

Toinen, tällä vuosituhannella yleistynyt kertomus on se, että vanhat putket hajoavat niin syrjäseuduilla kuin vanhimmissa kaupunginosissa, pienten kuntien vesilaitokset ovat kohta hätää kärsimässä ja korjausvelkaa on valtavasti.

Ainoa varma asia on se, että enemmistö suomalaisista ei paljon ajattele koko asiaa, vaan hyvin toimiva ja edullinen vesi­huolto otetaan itsestäänselvyytenä.

Putket uusiksi

Arvovaltainen rakennetun omaisuuden tilaa ja tarpeita analysoiva ROTI-raportti arvioi vuonna 2021, että Suomen vesihuoltoverkostoon pitää tehdä 770 miljoonan euron vuotuiset investoinnit, jotta koko verkosto toimii hyvin ja turvallisesti. Tämä tarkoittaisi nykyisen investointivauhdin kaksinkertaistamista. Ennen kaikkea vesijohtoverkostot ja jäte­vesiviemärit vaativat saneeraamista. ­Ilmastonmuutos patistaa parantamaan nopeasti hulevesijärjestelmiä.

Kolme Tampereen yliopiston tutkijaa­ puolestaan antaa tuoreessa kirjassaan ­Vesihuollon myytit varsin myönteisen ja rauhoittavan kuvan vesihuollon tilasta. Suomi on tälläkin saralla suorastaan malli­maa. Tohtorit Tapio Katko, Petri Juuti­ ja Riikka Juuti arvioivat, että pääosin asiat ovat hyvin. Investointeja pitää tehdä, mutta he painottavat myös koko järjestelmän ja sen pelisääntöjen täsmentämistä. Heidän mielestään vesilaitosta ei saa päästää rapistumaan säästöpaineissa eikä sitä saa käyttää kunnassa piiloverottajana. Laitosten pitää pystyä itse rahoittamaan lisääntyvät investointinsa.

Uuden ajan tarpeet

Tohtoritrion mielestä vesilaitokset on syytä pitää julkisessa tai osuuskunnallisessa omistuksessa, koska vesilaitos on tyypillinen esimerkki luonnollisesta monopolista. Yksityisiltä yrityksiltä voidaan ostaa lähes mitä vain, jopa laitoksen operointi, mutta tutkijoiden mielestä isännän ääntä ei pidä antaa yksityiselle yritykselle saati pääomasijoittajalle.

Myös tässä teoksessa kehotetaan suomalaisia päättäjiä lisäämään tuntuvasti­ investointeja vesihuoltojärjestelmien­ korjauksiin ja uusimiseen. Pelkän rahan ja työn ohella kirjoittajat listaavat­ myös muita asioita: pitää suunnitella­ paremmin­ ja laajemmalla katseella, on otettava nykyistä paremmin huomioon muun muassa kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden tarpeet sekä panostettava selvästi enemmän alan tutkimukseen, koulutukseen ja viestintään.

Lähteet: Tapio Katko, Petri Juuti ja Riikka Juuti: Vesihuollon myytit. Vastapaino 2022.
ROTI – Rakennetun omaisuuden tila 2021 -raportti. RIL.

Teksti Martti Ristimäki Kuva Vastavalo