Rakennustaito
RT 03/2018 | 14.9.2018 | Päivitetty 26.10.2018
Erik Bryggmanin ja Ilmari Ahosen suunnittelema Turun Seurahuone valmistui vuonna 1928. Rakennuksen toinen puoli tehtiin alkujaan asuintaloksi, mutta kaikki sen huoneistot on vuosien varrella liitetty hotelliin. Historiasta kertovat risteyskohdan muutama porrasaskelma ja luiska, jotka yhdistävät hieman eri korkeudella olevia lattiapintoja.
Hotelli toimi aluksi Humalistonkadun puolella. Pienet huoneet oli varustettu vain lavuaareilla, ja yhteiskäytössä olleet pesutilat sijaitsivat käytävän päässä. Kaikkiin huoneisiin tuli omat kylpyhuoneet vasta vuoden 1987 kunnostuksen yhteydessä.
Nyt Skanska Talonrakennus uudistaa hotellin tilat täysin. Työt käynnistyivät syyskuussa 2017, ja aikataulun mukainen luovutusaika on tammikuussa 2019. Tuotantoinsinööri Sari Saarinen on Seurahuoneen työmaalla jo toistamiseen, sillä opiskellessaan teknillisessä oppilaitoksessa 1980-luvulla hän oli mukana korjaustöissä iltaisin ja viikonloppuisin.
”Tämä on ensimmäinen kohde, jota itse olen ollut kunnostamassa kahteen kertaan. Joko olen vanha, tai sitten nykyisin saneerataan kovin usein”, nauraa Saarinen.
Hotellin seinät ovat rakennusajankohdalle tyypillisesti tiilestä muuratut ja useita kymmeniä senttimetrejä paksut. Vanhat lämpöpatterit ikkunoiden alta on poistettu, ja niistä muistuttavat enää patterisyvennykset seinässä.
Jatkossa huoneiden lämmitys ja jäähdytys tapahtuvat kattoon asennettujen paneelien avulla. Pienimmissä huoneissa paneeleja on vain kaksi, mutta suuremmissa useampia. Lämpötasapainoa säädellään niin, että joka toinen paneeli lämmittää, ja joka toinen viilentää. Järjestelmän vaativat putkistot kulkevat katossa alakaton takana.
”Paneelien asentaminen on ollut erittäin haastavaa, kun paneelin ja alakaton saumasta täytyy saada siisti”, kertoo Saarinen.
Koska rakennuksella on suojelumerkintä, ovat julkisivun osalla tehtävät muutokset lähinnä palauttavia. Hotellin pääsisäänkäynti palautetaan alkuperäiseen paikkaansa Humalistonkadulle.
Ulkoseinien rappaus uusitaan kokonaan. Vanha rappaus oli paikoitellen heikosti kiinni varsinkin sisäpihan puolella. Rappausverkon päälle tehdään perinteinen paksurappaus, jonka sävyissä noudatetaan alkuperäistä värikarttaa.
Kadun puolella puu-alumiini-ikkunat on vaihdettu alkuperäisen kaltaisiksi puuikkunoiksi. Tähän päädyttiin esteettisistä syistä, sillä kolmenkymmenen vuoden ikäisten ikkunoiden kunnossa ei ollut suurta vikaa. Jatkossa puuikkunat vaativat säännöllistä huoltoa pysyäkseen kunnossa. Sisäpihan puolella sallittiin puu-alumiini-ikkunat.
Hotellin sisustus toteutetaan täysin nykyaikaisella tyylillä. Korjaustyön ollessa kesken näkymä on karu, sillä käytännössä kaikki on runkoa myöten purettu. Alkuperäisiä pintoja säilyy jonkin verran esimerkiksi lattioissa, mutta pääosin kaikki on muutettu jo aikaisemmissa uudistuksissa. Harmillisin menetys on ollut ravintolasalin klassisen tyylin tuhoaminen 1980-luvulla. Toisen kerroksen komerossa on näkyvissä pätkä alkuperäistä seinäreliefiä, ja sinne se jää edelleenkin hotellivieraiden katseilta piiloon.
Hotellissa on lähes kaikkialla säilynyt vanha välipohjarakenne lautalattioineen ja kutterinlastueristeineen. 1980-luvun remontissa tehtiin kaikkiin huoneisiin omat kylpyhuoneet, ja niiden kohdalta lattiaa uusittiin silloin. Muualla valettiin vain tasoite vanhan lattian päälle.
Kunnossa olevaa rakennetta ei ole tälläkään kertaa poistettu. Välipohjien kunto tarkastettiin, ja kosteutta löytyi eristeistä vain parista kohdasta hyvin pieneltä alueelta. Kylpyhuoneiden lattiarakenteet kuitenkin uusittiin nyt kokonaisuudessaan.
Yksi suurimpia työkokonaisuuksia on uuden tekniikan asentaminen. Läpiviennit aiheuttavat haasteita, koska olemassa olevat piirustukset eivät aina pidä paikkaansa. Työt ovat sujuneet yllätyksistä huolimatta pääosin aikataulussaan.
Jossain saattaa olla esimerkiksi pilareita, joita ei ole piirustuksiin merkitty. Usein edellisissä remonteissa on tehty kantaviin rakenteisiin niin paljon reikiä, että lisämuutokset eivät enää onnistu. Tällöin reitit tekniikalle joudutaan suunnittelemaan uudestaan.
Välillä rakenteista paljastuu hauskojakin yllätyksiä. Erään huoneen ilmastointikanavasta löytyi tervehdys vuonna 1959 talossa työskennelleiltä työmiehiltä. ’Heippalapussa’ luetellaan tiimin työnjohtajan ja työntekijöiden nimet. 1980-luvun korjausporukan tervehdys oli hieman erilainen: kahvilikööripullo, jossa oli vielä pieni tippa pohjalla. Sari Saarinen esittelee löytöjä, mutta ei paljasta vielä, millaisen tervehdyksen skanskalaiset aikovat jälkeensä jättää.
Valmistunut vuonna 1928, suunnittelijat Ilmari Ahonen ja Erik Bryggman. Merkitty Turun kaupunkiseudun maakuntakaavan suojeltaviin rakennetun ympäristön kokonaisuuksiin.
Teksti Päivi Leinonen, kuvat Vesa Tyni
Korjausrakentaminen on yhä enemmän strateginen valinta, jossa yhdistyy historia, vastuullisuus ja tulevaisuuden tarpeet. Korjausmarkkinat 2025 -tapahtuma keräsi maaliskuun lopussa alan ammattilaiset yhteen Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle. Korjausrakentaminen on nykyään lähes yhtä...
Perehdy tuotteen tietoihin ennen käyttöä ja mieluiten jo suunnitteluvaiheessa. Tuotetiedoissa saatetaan mainita merkittävistä rajoitteista. Kohteen voi silloin turvallisesti toteuttaa esimerkiksi estämällä kemiallisesti yhteensopimattomien tuotteiden kosketus toisiinsa. Kuinka moni...
Huonoon kuntoon päässeen asemarakennuksen peruskorjaus kohottaa Imatran kasvoja. Osa vanhasta rakennuksesta on purettu, ja asema saa uuden odotusaulan ja puukatoksen. Pallas Rakennuksen tuotantoinsinööri Elina Sonne, vastaava työnjohtaja Jouko Kääpä ja aluejohtaja Jouni Auronen...
Korjausrakentaminen on yhä enemmän strateginen valinta, jossa yhdistyy historia,...
Perehdy tuotteen tietoihin ennen käyttöä ja mieluiten jo suunnitteluvaiheessa. T...
Vahvasti suojellun Joensuun vanhan kaupungintalon peruskorjaaminen ja muuntamine...