Rakennustaito
7.3.2025
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena.
Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien yhteensovittamiseen. Kortteli on perustettu teräsbetonipaaluille ja tukirakentein epävakaalle maaperälle. Tammelan stadionin erityspiirteenä ovat yli sadan metrin mittaiset ripustetut katokset, jotka toimivat suojana päätykatsomoille. Tuomaristo kehui myös suurhankkeen hyvää johtamista ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.
Keskusta-alueella suhteellisen pienellä tontilla sijaitseva hybridikortteli muodostuu jalkapallokentästä ja katetusta katsomosta sekä stadionin sivuille rakennetuista asuinrakennuksista. Kokonaisuuteen sisältyy myös maanalainen pysäköintihalli sekä kauppoja ja muita liiketiloja.
Itse stadionin toteutti allianssi, johon kuuluivat JKMM Arkkitehdit, Tampereen kaupunki ja Pohjola Rakennus. Stadion oli osa koko korttelin käsittänyttä IPT-hanketta: integroituun projektitoimitussopimukseen sisältyneet asuintalot rakensivat Pohjola Rakennus ja YIT. Viimeksi mainittu toteutti myös pysäköintihallin ja kauppakeskuksen.
Betoniteollisuus ry:n järjestämä kilpailu toteutettiin 55. kerran.
Teksti Martti Ristimäki kuvat Tuomas Uusheimo ja Hannu Rytky
Lue lisää Moderni Paltsu eli Tammelan Stadion on mansefutiksen
uusvanha koti
Rakennetun ympäristön tilaa ruotiva ja asiantuntijoiden kehitysehdotuksia tarjoava ROTI-raportti 2025 korostaa, että kiinteistö- ja rakentamisalallakin muutos on jatkuvaa. ROTI eli Rakennetun omaisuuden tila 2025 -raportti tuo esille, että tunnetusti alueelliset kehityserot kasvavat, ja...
Tänä kesänä Oulussa järjestettävät Asuntomessut esittelevät yleisölle perinteisemmän tarjonnan ohella pieniä hirsirakennuksia ja täysin valmiina toimitettavia saunoja ja mökkejä. Tämän vuoden Asuntomessujen alle 30 neliömetrin kokoisia mökkejä markkinoidaan...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Rakennetun ympäristön tilaa ruotiva ja asiantuntijoiden kehitysehdotuksia tarjoa...
Tänä kesänä Oulussa järjestettävät Asuntomessut esittelevät yleisölle perinteise...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...