Asuinrakennusten kuntotason kehi­tyskäyrä näyttää väsähtäneeltä lehmänhännältä. Erotus korjaustarpeen ja toteutuneiden korjausten välillä kasvaa. Taloyhtiöt eivät siis korjaa rakennuksiaan niin paljon kuin tarvetta olisi. Tämä on kuitenkin vain osa moni­tahoisesta ilmiöstä.
Kun tarkastellaan teknisesti ja taloudellisesti perusteltua korjaustarvetta, näkymä on eri puolilla maata hyvin erilainen. ­Alueiden eriytyminen, eli taantuvien taantuminen ja kasvavien alueiden kasvaminen, näkyy myös korjaustarpeessa. Mitä supistuvammalle alueelle mennään, sitä enemmän korjaustarpeeseen sisältyy erävarmuutta, mutta myös sitä todennäköisemmältä näyttää, että korjaustarve laskee. Jos talolle ei ole enää 10 vuoden päästä kysyntää, siihen ei kannata tehdä putki­remonttia, joka riittää 50 vuodeksi. Keskiarvot kätkevät tässäkin asiassa sisäänsä monenlaisia todellisuuksia.

Kun olemme julkisuudessa tänä syksynä puhuneet, että taloyhtiöillä on nyt h-hetki korjauksille, viittaamme siihen, että taloyhtiöidenkin korjausrakentamisessa yli kolme vuotta paikallaan olleet kustannukset ovat alkaneet kääntyä pikkuhiljaa nousuun. On selvää, että Suomessa on paljon taloyhtiöitä, joissa korjaaminen ei ole kannattavaa ja kyse on aidommin siitä, miten rakennus pidetään terveellisenä ja turvallisena loppukäyttöiän ajan. Mutta maassa on myös suuri määrä teknisesti tarpeellisia ja taloudellisesti perusteltuja korjauksia tekemättä. Talo­yhtiöiden pitää herätä siihen, mitä korjausten panttaamisesta seuraa rakennusten rapistumisen lisäksi.

Talo­yhtiöiden pitää herätä siihen, mitä korjausten panttaa­mi­­sesta seuraa raken­nusten rapistumisen lisäksi.

Taloyhtiöiden lainansaantihaasteet ovat olleet toistaiseksi varsin pieni kokonaisilmiö, ja ne on voitu sivuuttaa taantuvien ja reuna-alueiden ilmiönä. Nyt myös jo pääkaupunkiseudulla yksittäisen taloyhtiön tilanne voi olla erittäin huono.

Pankki arvottaa suuresti lainapäätöksessään sitä, miten säännönmukainen ja suunnitelmallinen korjaushistoria taloyhtiössä on ja kuinka pitkäjänteisesti myös tulevia korjauksia on suunniteltu teknisesti ja taloudellisesti. Jos historia on korjausten panttausta ja tulevaisuudesta tiedetään vain tilikausi kerrallaan, on hyvälläkin alueella oleva yhtiö epävarma ja siten huono lainoitettava. Korjausten panttaaminen kostautuu taloyhtiölle siis kasvina rahoitusvaikeuksina.

Ennakkovarautumisen merkitys kasvaa. Olemme pohtineet Kiinteistöliitossa vastikkeen kipurajan ajatusta. Sen sijaan, ­että yhtiövastike pomppaisi remontin ­alkaessa aina huomattavan korkealle, yhtiössä voisi olla määriteltynä osakkaiden maksukykyä vastaava vastikkeen kipuraja, jonka yli vastikkeet eivät edes remonttihetkellä nousisi. Tämä tarkoittaisi kustannusten jakautumista tasaisemmin elinkaaren eri vaiheisiin ja eri vuosille. Samalla se tarkoittaisi, ­että eri aikakausien osakkaat vastaisivat­ ­yhtiön elinkaarikustannuksista oikeudenmukaisemmin. Ennustettavuus taloyhtiön ­kustannuksissa parantuisi myös huomattavasti. Mikä olisikaan parempaa lääkettä rahoitus­vaikeuksien vaivoihin?

Mia Koro-Kanervan kunnianhimoisena ­tavoit­teena on Kiinteistöliiton toimitusjohtajana rakkaudellisesti ravistella ja uudistaa kiinteistöalaa ja viedä suomalaisen kansallisvarallisuuden hoito uudelle tasolle.