Rakentaminen yhdistetään usein uusiin hankkeisiin ja rakennuksiin. Todellisuudessa suurin osa rakennus­alan arvosta syntyy olemassa olevan ylläpitämisestä, korjaamisesta ja kehittämisestä. Tämä näkyy myös­ tämän lehden teemoissa. Korjausrakentaminen, infrarakentaminen sekä talotekniikan ja älykkäi­den ratkaisujen kehitys ovat kaikki esimerkkejä siitä, kuinka rakennettua ympäris­töä valmistellaan tulevaisuutta varten.

Rakennusalalla tiedämme, että kaikkea arvokasta ei tule korvata uudella. ­Kuten onnistuneessa peruskorjauksessa, myös järjestö­jen kehittämisessä tärkeintä on tunnistaa terve ja toimiva perusrakenne, vahvistaa sitä ja rakentaa sen pohjalta tulevaisuutta. Uudistuminen on välttämätöntä, ­mutta sen ei tarvitse tarkoittaa juurien katkaise­mista.

Kestävä muutos syntyy ennen kaikkea ihmi­sistä: osaamisesta, kokemuksesta ja halus­ta kantaa vastuuta yhteisestä suunnasta. Siksi haluan kiittää kaikkia luottamus­henkilöitä, työntekijöitä, yhdistystoimijoita ja jäseniä, jotka ovat vuosien aikana rakentaneet RKL:n toimintaa eteenpäin. Yli 120-vuotinen historia ei ole sattumaa, vaan sukupolvien työtä, osaamista ja sitoutumisen tulosta.

Rakennusalan tulevaisuudesta keskustellaan usein investointien, teknologian ja markkinoiden kautta. Niiden rinnalla tarvitaan kuitenkin myös yhteisöjä, jotka yhdistävät osaajia, jakavat tietoa ja luovat uskoa huomiseen. Juuri siinä ammatillisten järjestöjen merkitys korostuu.

Yli vuoden RKL:n toimitusjohtajana toimittuani olen entistä vakuuttuneempi siitä, että alan vahvuudet eivät näy vain työmailla tai valmiissa rakennuksissa. Ne näky­vät tavassa, jolla ihmiset kantavat vastuuta, jakavat osaamistaan ja ratkovat haasteita yhdessä sekä kyvykkyydestä ylläpitää ammattitaitoa myös vaikeina aikoina. Rakenta­misen laadun tekevät lopulta ihmiset.

Parhaat ratkaisut eivät synny pelkästään vanhaa purkamalla tai sokeasti uutta tavoitellen. Ne syntyvät, kun katsomme kokonaisuutta, yhdistämme kokemuksen sekä uudis­tumiskyvyn.

Peräpeiliin katsominen on yhtä tärkeää kuin eteenpäin katsominen. Menneisyydestä löytyy ymmärrys siitä, mikä kannattaa säilyttää. Tulevaisuus puolestaan haastaa meidät uudistamaan sitä kestävästi.

Diana Råman, RKL:n toimitusjohtaja

P.S. Tämän lehden teemoissa näkyy hyvin rakennusalan nykyhetki ja tulevaisuus: halu kehittää, korjata, uudistaa ja rakentaa kestävää perustaa tuleville sukupolville.