Rakennustaito
6.10.2021
Asuntosäätiö yhteistyökumppaneineen kehittää uutta korjausrakentamisen toteutusmallia, joka noudattaa tahtituotannon periaatteita. Allianssimallilla toteutettavassa hankkeessa korjaustyöt tehdään tarkasti organisoiduissa ja aikataulutetuissa työjonoissa.
Asuntosäätiö kertoo, että monet sen 1990-luvulla rakennuttamat asumisoikeusasunnot ovat tulleet peruskorjausikään. Uudella mallilla pyritään lyhentämään asuntokohtaisen remontin läpimenoaika kolmesta viikosta jopa kahteen viikkoon. Ajan säästämisen lisäksi tavoitteena on parantaa laatua.
Asuntosäätiön allianssikumppaneina ovat hankkeen pääurakoitsija Renevo sekä tahtituotannon ja logistiikan kehittämisestä vastaava Carinafour.
Rakennusyhtiöt Skanska ja Fira puolestaan kertovat edistyneensä yhteisessä tahtituotannon kehityshankkeessaan. Uutta digisovellusta kokeillaan tänä vuonna usealla työmaalla.
Uuden sovelluksen päätavoite on saada tahtituotannosta kaikki hyöty irti aikataulusuunnittelun ohella muuan muassa tuotannon ohjauksessa, tiedonkulussa ja työmaiden päivittäisessä johtamisessa.
Teksti Martti Ristimäki kuva Tomi Nuotsalo
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihistoriallinen Seura, on julkaissut toisen kirjansa. Betox suomalainen torninosturi kertoo monelle rakentajalle tutusta kotimaisesta nosturista. Ensimmäinen nosturi, Betox 80/100 malli 025, valmistui vuonna 1968....
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uusi rakennuskanta ja uudistuotanto -tilasto sisältää muun muassa tiedot rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrästä. Lisäksi tilastoon kootaan rakennus- ja kesämökkikannan tiedot. Myös...
Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja...
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihisto...
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uu...
Rakennusyhtiöt ovat pitkään tehneet töitä tehostaakseen toimintaansa. Yksi tavoi...