Rakennustaito
16.12.2025
Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennusta.
Uudistusohjelma on edennyt loppuvaiheeseen. Projektinjohtourakkana toteutettavan uusimman hankkeen kehitysvaihetta seuraa useita rakennusvaiheita, joista tehdään päätökset myöhemmin. Kokonaisuuden arvo on yhteensä noin 600 miljoonaa euroa.
Kehitysvaihe jatkuu ensi kesään. Rakennuskokonaisuuden ensimmäisten lohkojen rakentaminen käynnistyy luultavasti ensi syksynä, ja viimeinen vaihe valmistuu arviolta vuonna 2032.
Uuteen rakennuskokonaisuuteen sijoittuu niin kutsutun kuuman sairaalan toimintoja, kuten esimerkiksi päivystys, tehohoito ja leikkaussalit.
Kokonaispinta-alaltaan tuleva M-rakennuskokonaisuus on noin 125 000 neliömetriä. Yhteensä uusia tiloja rakennetaan sairaalan uudistamisohjelman loppuvaiheessa noin 170 000 neliömetriä.
Teksti Martti Ristimäki kuva Työyhteenliittymä ManU
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...