Rakennustaito
28.11.2023
Digiturvallisuus koostuu tietoturvasta, tietosuojasta ja kyberturvallisuudesta, joihin kaikkiin sisältyy omia erityispiirteitään ja vaatimuksiaan. Tietosuojan tarkoituksena on varmistaa, että henkilötietoja käsitellään lainmukaisesti. Kyberturvallisuudessa tunnistetaan, ehkäistään ja varaudutaan sähköisten ja verkotettujen järjestelmien häiriöiden aiheuttamiin fyysisiin vaikutuksiin. Tietoturvassa on kyse puhtaasti datan ja bittien suojaamisesta.
”KIRA-alalla digiturvallisuus jakaantuu kahteen pääkohderyhmään, jotka ovat rakentajat ja rakennettavat kohteet. Rakentajiin luetaan muun muassa suunnittelijat ja konsultit, rakennustuoteteollisuus ja -kauppa, urakoitsijat sekä käytön aikaisen kiinteistönpidon toimijat. Rakennettavat kohteet ovat esimerkiksi taloja sekä väyliä ja muuta infraa”, kertoo rakennetun ympäristön digiturvallisuuden asiantuntija Ari Järvinen Rakennusteollisuus RT:stä.

Yhteiskunta ei ole asettanut tähän asti juuri mitään vaatimuksia KIRA-alan digiturvallisuudelle. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tulevat EU-säännökset tuovat mukanaan välillisiä vaatimuksia, ja myös rahoittajat ovat ryhtyneet vaatimaan rakennettavilta kohteilta ja niiden tekijöiltä entistä parempaa digiturvallisuutta. Esimerkiksi vastuullisen sijoittamisen ESG-kriteereihin (Environment, Social and Governance) on tullut lisää kyberturvallisuuteen liittyviä kohtia.
”Digiturvalliseen lopputuotteeseen on vaikea päästä, jos tekijöillä ei ole digiturva kohdallaan. Myös tuotannon aikataulu voi venyä ja heikentää investoinnin tuottoa, jos rakentajiin kohdistetaan heidän suorituskykyynsä kohdistuvaa digivaikuttamista. Käytännössä tämä voi tarkoittaa kiristystä, haittaohjelmia tai toimintoja lamaannuttavia palvelunestohyökkäyksiä”, Järvinen sanoo.
Varautumisen kannalta merkitystä on sillä, mitä ollaan rakentamassa. Paritalon, 50 asukkaan kerrostalon tai yhden ja saman talotekniikkajärjestelmän varassa toimivan 100 yrityksen liikekeskuksen rakennus- ja käytönaikaiset digiturvallisuusriskit ja niiden realisoitumisen vaikutukset ovat hyvin erilaisia.
Mitä enemmän talotekniikassa on automaatiota esimerkiksi energian kulutusjouston myötä, sitä enemmän rajapintaa sillä on digitaalisen turvallisuuden kanssa.
”Rakennuksen automaatiota pyörittävän ja verkkoyhteydessä olevan prosessorin suorituskyky on haluttua tavaraa käytettäväksi apuna muun muassa palvelunestohyökkäyksissä. Haavoittuvuuden löytyminen yhdestä laitteesta altistaa myös muiden rakennusten vastaavat automaatiojärjestelmät kyberhyökkäykselle”, Järvinen muistuttaa.
KIRA-alan digiturvallisuuden edistämisessä rakennusohjauksesta vastaa ympäristöministeriö. Järvinen harmittelee ministeriön ottamaa roolia ja ohjauksen vähäisyyttä. Sen seurauksena vastuu asioista on kaatunut pitkälti toisten hallinnonalojen, rakentajien ja rakennettujen kohteiden käyttäjien harteille.
”Viranomainen huolehtii enemmän paloportaiden puolavälin sopivuudesta kuin taloautomaation huolellisesta toteutuksesta. Hyvä esimerkki on SRI eli rakennusten älyindikaattori. Pisteitä saa, jos hienolla automaatiolla sovittautuu energian kulutusjoustoon, mutta toteutuksen turvallisuudelle ei ole asetettu mitään vaatimuksia”, toteaa Järvinen.
Teksti Ari Rytsy Kuvat Adobe ja RT
Muutoksen tuulet -sarja käsittelee rakennussektorin uudistumista ja teknologian kehittymistä.
Selostus ins. M. Muoniovaaran 2 p:nä lokakuuta 1925 S. Rakennusmestariliiton Helsingin osaston kokouksessa pitämästä esitelmästä. Rakennustaito 21/1925 Kuten muistettaneen, herätti 10 p:nä lokakuuta 1923 sattunut telineonnettomuus Kymijoen rautatiesillan rakennuksella aikanaan suurta...
Suomalaiset siirtolaiset rakensivat New Yorkissa pilvenpiirtäjiä ja muita taloja 1900-luvun alkupuolella. He perustivat myös kaupungin ensimmäiset asunto-osuuskunnat. Suomalaiset muuttivat suurin määrin Yhdysvaltoihin 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle saakka.New York ei ollut suurin...
Rakennus- ja kiinteistöala käyttää vuosittain noin puolet maailman raaka-aineista ja aiheuttaa yli kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Silti EU:n kierrätystavoite – 70 prosenttia rakennus- ja purkujätteestä – vaatii ponnisteluja vielä Suomessa: jäämme alle 60 prosentin ja...
Selostus ins. M. Muoniovaaran 2 p:nä lokakuuta 1925 S. Rakennusmestariliiton Hel...
Suomalaiset siirtolaiset rakensivat New Yorkissa pilvenpiirtäjiä ja muita taloja...
Vierailemme tässä lehdessä Jyväskylän kaupunginteatterin työmaalla. Remontissa...