Rakennustaito 9/1917

Isak Räsänen oli telefonoinut minulle talven kuluessa muutamia kertoja ja kutsunut luoksensa Albergaan. I. R. on nimittäin antanut palttua Helsingille monine pulineen ja muuttanut asumaan tusculumiinsa Helsingin lähistölle, jonne pääsee mukavasti rauta-, raitio-, vesi- ja maanteitse, miten kulloinkin haluaa. Albergassa kuuluu saavan maitoa, kalaa y. m. ilman korttia ja jonotusta ja se on suuri etu.

Pääsiäispyhien välisenä arkena noudatin ystävällistä kutsua ja reisusta muodostui ihan ihanne-matka. Ilma oli kaunis ja rekikeli hyvä, kun Albergan asemalta ajelimme »Ellulla» komeaa tietä myöten parin kilometrin taipaleen hra R:n huvilaan. Portilla haukahti jylisevät tervehdykset S:t Bernhardilainen koira, talon »Vahti». Astuimme rakennukseen, jonka uunikeksijämme jo puolivuosikymmentä vuotta sitten on rakennuttanut uunilaitteittensa kokeilupaikaksi. Kahvit juotuamme ja rupateltuamme muinaissii, käytiin tarkastelemaan talon lämmitysvehkeitä. Ne olivat tietysti »viimeistä muotia». Yksi oli paikka, jossa tulta pidettiin, keitettiin ja paistettiin, ja siitä, nimitt. keittiöstä, leviää suloinen lämpö ja lämmin vesikin kaikkiin rakennuksen 7:ään, osittain kolmessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen. Sehän täytyy myöntää ihanteeksi! – Mukava ja rauhallinen oli muutoinkin hra R:n talvi- ja kesäasunto.

Kävimme vielä saunassa, kanalassa, vaunuvajassa ja kovaan kivikkoon raivatussa puutarhassa, jonka hedelmiä syömään minut ensi kesänä on kutsuttu.

Sitten paluumatkalle. Hevosella iloisesti ja keveästi Munkkinientä kohti, josta raitiotiellä Helsinkiin. Kaupunkiin tultua ja sen likasohjun vallassa olevat kadut ja mustuneet kivimuurit nähtyä tuli mieleen, että kaikissa paikoissa sitä ihminen viitsii asustaakin!

– Ä.