Korjaamisen ja täydennys­­rakentamisen suosimisella kiinteistö- ja rakentamisala pystyy leikkaamaan tuntuvasti hiilidioksidipäästöjään, Raklin vähähiilisyyden tiekartta osoittaa.

Suomen rakennetun ympä­ristön hiilidioksidipäästöt,­ ­14,5 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia* (CO2e) vuonna 2021, ovat noin 30 prosenttia maamme vuotuisista kokonaispäästöistä, joten kiinteistö- ja rakentamisalalla on iso rooli päästöjen vähentämisessä ilmaston lämpenemisen jarruttamiseksi. Perin­teisesti käyttövaiheen energiankulutus, etenkin lämmitys – tuottaa suurimman osan rakennuksen elinkaaren aikaisista päästöistä. Rakentamisvaihe tuottaa toiseksi eniten päästöjä.

Viime vuosina energiantuotannon päästöt ovat vähentyneet ja tämä hyvä kehitys jatkuu. Niinpä rakennusten elinkaaren aikaisten päästöjen vähentämisessä huomio on käännetty uudisrakentamisen ja korjaamisen päästöihin ja tätä kautta muun muassa materiaalivalintoihin, kiertotalouteen, standardisointiin, kaavoitukseen ja rakennusten elinkaaren pidentämiseen.

Ammattimaisten kiinteistönomistajien­ ja rakennuttajien järjestö Rakli on julkaissut vähähiilisyyden tiekarttansa päivityksen. Rakli ja Gaia Consulting laativat ensimmäisen tiekartan vuonna 2020. Tiekartta tarjoaa laskelmia, esimerkkejä ja kehi­tysideoita, joilla kiinteistö- ja rakentamisala voivat saavuttaa merkittäviä ja varsin nopeita päästövähennyksiä ilman suuria lisäinvestointeja.

Purkamatta paras

Tiekartta muistuttaa, miten päästövähennysten näkökulmasta kaikenlainen täydennysrakentaminen on järkevämpää kuin asuntorakentaminen uusille alueille.

Laskelmat osoittavat myös, että muuntorakentaminen (toimistorakennus asunnoiksi) ja täydentävä lisärakentaminen (peruskorjausta ja täydennysrakentamista) tarjoavat mahdollisuuden selväs­ti­ suurempiin päästövähennyksiin verrat­tuna purkavaan lisärakentamiseen eli vanhan rakennuksen purkamiseen ja ­yhden tai useamman uuden talon rakentamiseen tontille.

”On järjetöntä säilyttää rakennuksia­ tyhjänä tai puolityhjänä paikoissa,­ missä­­ niitä haluttaisiin käyttää ja samaan­ ­aikaan rakentaa uusia rakennuksia kauem­mas keskustoista ja aiheuttaa sitä­ kautta lisää päästöjä”, Raklin tekninen johtaja Mikko Somersalmi sanoo.

Somersalmi peräänkuuluttaa uutta ajattelu- ja toimintapaa erityisesti kaavoitukseen. Tyhjät tilat pitää saada uuteen käyttöön ja täydennysrakentamista on edistettävä.

*Hiilidioksidiekvivalentti kuvaa ihmisen tuottamien kasvihuonekaasujen ilmastoa lämmittävää vaikutusta. CO2-ekvivalentti ilmoitetaan massana eli kiloina tai tonneina.

Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe