Rakennusyhtiöt ovat pitkään tehneet töitä tehostaakseen toimintaansa. Yksi tavoite on rakennushankkeiden läpimenoaikojen lyhentäminen.

Skanskan talonrakennushanke­ Tampereen Härmälänrannassa oli monin tavoin kokeiluhenkinen ponnistus. Viisikerroksisessa asuintalossa muun muassa on käytetty vanhasta toimistotalosta irrotettuja betonielementtejä. Vähintään yhtä mielenkiintoista on se, että yhtiö kertoi puolittaneensa tuon hankkeen läpimenoajan tavanomaiseen verrattuna.

Hankkeeseen keskitettiin useita nopeuttamisen tapoja, joista moni on ammattilaisille entuudestaan tuttu. Keinojen yhteiskäyttö taisi olla nyt avaintekijä. Skanskan verkkosivulla on esitelty käytettyjä keinoja:

  1. Kaikessa kehitystyössä hyödynnetään rakentamisen suunnittelussa, hankinnassa ja tuotannossa tehtyjä innovaatioita ja parasta osaamista.
  2. Hankkeen yksityiskohtainen suunnittelu ja huolellinen valmistelu.
  3. ”Tuotantoystävälliset suunnitteluratkaisut” eli esimerkiksi yhtenäiset kylpyhuoneet ja keskenään symmetriset runkolinjat.
  4. Paljon teollista esivalmistusta eli esimerkiksi kylpyhuonemoduulit ja valmiit parveke-elementit.
  5. Tahtituotanto.
  6. Vakioidut toimintatavat.
    Skanskan liiketoiminnan kehitysjohtaja Jan Elfving toteaa lisäksi hyvän periaatteen, joka soveltuu jokaiselle toimialalle, mutta helposti myös unohtuu: osaamisen kasvaessa pitää nostaa lisää kunnianhimon astetta.
Skanskan kerrostalo­työmaalla parvekkeet asennettiin nopeasti.

Teksti Martti Ristimäki kuvat Skanska / Marko Kallio, Skyfox