Rakennustaito
24.11.2017
Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto kumppaneineen ovat saaneet merkittävän rahoituksen EU:lta betonin korvaavan rakennusmateriaalin ja uudenlaisen kaupunkikuvan kehittämiseen. Urban infra revolution -hankkeen kokonaiskustannukset ovat 4,2 miljoonaa euroa, josta EAKR:n Urban Innovation Action (UIA) -ohjelma rahoittaa 80 prosenttia eli 3,4 miljoonaa euroa.
Kolmevuotisessa hankkeessa metsä- ja kaivosteollisuuden sivuvirtoja yhdistämällä kehitellään uusi kestävän kehityksen mukainen materiaali. Sen on tarkoitus korvata rakennusteollisuudessa betonia, sillä sementtiteollisuus aiheuttaa seitsemän prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Tavoitteena on myös kehittää täysin uudenlainen tapa rakentaa.
Teknologisten ratkaisujen lisäksi tutkitaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja uusia liiketoimintamalleja. Lisäksi hankkeen aikana kehitetään uuden materiaalin 3D-printtausta paikan päällä rakentamisessa.
Uusi tavoiteltava tuote on komposiittimateriaali, jota voidaan vahvistaa esimerkiksi biokuiduilla. Komposiitista valmistetut tuotteet ovat pitkäikäisiä, ja ne voidaan kierrättää turvallisesti vielä käytön jälkeenkin. Sivuvirrat, joita hyödynnetään, ovat tuhka, viherlipeäsakka, rikastushiekka sekä rakennus- ja kuitujäte.
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihistoriallinen Seura, on julkaissut toisen kirjansa. Betox suomalainen torninosturi kertoo monelle rakentajalle tutusta kotimaisesta nosturista. Ensimmäinen nosturi, Betox 80/100 malli 025, valmistui vuonna 1968....
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uusi rakennuskanta ja uudistuotanto -tilasto sisältää muun muassa tiedot rakennusluvanvaraisen uudisrakentamisen määrästä. Lisäksi tilastoon kootaan rakennus- ja kesämökkikannan tiedot. Myös...
Pirkanmaan hyvinvointialue on valinnut SRV:n Tampereen yliopistollisen sairaalan (TaYS) uudistamisohjelman seuraavan rakennushankkeen kehitysvaiheen kumppaniksi. TaYS:n uudistamisohjelmaan on sisältynyt peruskorjauksia ja useampi uudisrakennus. Parhaillaan SRV urakoi sairaalalle lasten- ja...
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneiden harrastajien yhdistys, Nosturihisto...
Tilastokeskus on tänä vuonna uudistanut asumisen ja rakentamisen tilastojaan. Uu...
Rakennusyhtiöt ovat pitkään tehneet töitä tehostaakseen toimintaansa. Yksi tavoi...