Rakennustaito
RT 03/2016 | 27.5.2016 | Päivitetty 20.12.2016
Viime vuonna asennettiin 60 000 uutta lämpöpumppua. Suomessa on Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU Ry:n tilaston mukaan nyt 730 000 lämpöpumppua, jotka tuottavat energiaa yli 5 terawattituntia vuodessa.
Lämpöpumppu on suosituin lämmitysmuoto uusissa pientaloissa, ja ne korvaavat myös vanhoissa taloissa öljy- ja sähkölämmitystä sekä kaukolämpöä. Kerrostaloissa ovat yleistyneet poistoilman lämpöä talteenottavat lämpöpumput, joilla pienennetään taloyhtiön kaukolämmön tai muun energian kulutusta jopa 50 prosenttia.
Konsulttitoimisto Gaia Oy:n selvityksen mukaan Suomessa on vuonna 2030 yhteensä 1,7 miljoonaa lämpöpumppua.
Teksti Sirkka Saarinen
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...