Rakennustaito
RT 03/2015 | 29.5.2015
”RKL-kisoissa minulla kulkee aina. Se on se fiilis, kun saa pelata tuttujen kaverien kanssa”, viime vuoden golf-mestari Asko Paukku lyö heti kättelyyn.
Imatralainen Asko Paukku voitti Porvoossa kaksi pokaalia: tuloksella 79 (40+39) irtosi veteraanisarjan 70-voitto, jonka lisäksi samalla tuloksella tuli kokonaiskilpailun Kaikki sarjat/scratch -kilpailun ykköspaikka.
Imatralainen on pelannut lajia verrattain vähän aikaa. Asko aloitti reikäpallon pelaamisen vasta täytettyään 50 vuotta. Tänä vuonna Asko on täyttänyt tammikuussa 73 vuotta ja ”händäri” on 14!
”Ei minulla kesän aikana tule edes paljon pelattua. Kierrän noin 20 kertaa kesässä, se on aika vähän”, Asko avautuu harrastuksestaan.
Nuorempana Askon lajeihin kuuluivat jalkapallo, koripallo ja pesäpallo. Asko epäilee, että mieltymys pallolajeihin on antanut hänelle loistavan pohjan golfin pelaamiseen.
”On vuosien saatossa vähän oppinut sitä pallon liikerataa, luulisin. En ole kovin pitkälyöntinen – lähipeli, se lähipeli”, Paukku naurahtaa vanhalle golf-kliseelle.
Asko tiedustelee jo innoissaan, että millä kentällä Kalajoen kesäpäivillä pelataan. RKL:n kesäpäivät otellaan Kalajoella Ylivieskan yhdistyksen järjestämänä. Golf-kilpailu kisaillaan lauantaina 22.8. Kalajoen kentällä.
”Haluan aina tutkia kentän etukäteen ennen pelaamista. Kun pelaan ensimmäistä kertaa vieraalla kentällä, tutkin aina väylät edeltäkäsin.”
Kierrosmäärillä mitattuna tai liialla harjoittelulla Asko ei aio parantaa peliään ennen RKL:n golfkisoja. Mutta silti hän kysyy lopuksi pilke silmäkulmassa: ”Pitääkö kiertopalkinnot ottaa Kalajoelle mukaan?”
Teksti Jari Kostiainen, kuva Asko Paukku kotiarkisto
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran. Jos on yleisurheilun palkintosijoilla paljon tuttuja nimiä, frisbeegolfissa samat nimet tuntuvat hallitsevan peliä. Lajista on tullut Mikko Ohra-ahon ja Eemeli Koiviston...
Naantalin Kultaranta Resort tarjosi upeat puitteet ja jo aamusta lähes trooppisen sään, kun 71 RKL:n golffarin yhteislähtö alkoi. Kaunis kenttä tarjosi sopivasti haastetta, ja hanhiparvien hätistely lisäsi vaikeuskerrointa. Turun yhdistyksen järjestelyt pelittivät erinomaisesti ja...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...
Loviisan Asuntomessut tarjosivat heinä-elokuussa niin wau-arkkitehtuuria kuin ta...
Vastaa