Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on ollut rakentamassa poliisiasemia, urheiluhalleja, vankiloita ja sairaaloita. Hän on halunnut aina myös jakaa osaamistaan ja kehittää rakennusalaa.

RKL:n puheenjohtaja Jukka Lintusen ura on vienyt hänet lukemattomille työmaille. Yksi asia on kuitenkin säilynyt alusta asti: halu tarttua haasteisiin. Lintusen johtamat työmaat ovat olleet usein erikoiskohteita, kuten poliisiasemia, urheiluhalleja, vankiloita ja sairaaloita.

Erikoisrakentaminen vaatii Lintu­sen mielestä rohkeutta.

”Moni valitsee turvallisen polun ja tekee aina samanlaisia kohteita. Erikoisrakentamisessa pitää kehitellä uudenlaisia ratkaisuja ja laittaa itsensä likoon.”

Etenkin turvallisuusrakentaminen on ollut Lintusen uralla keskei­sessä roolissa.”Vankiloissa ja poliisiasemilla kaikki pitää rakentaa niin, ettei mitään voi käyttää väärin. Se vaatii tarkkuutta ja yksityiskohtaista suunnittelua.”


Tuorein työkokemus

Työmaapäällikkö, SRV Rakennus Oy

  • Oulun pääpoliisiaseman ja vankilan työmaa, Oulu (2022–2025). Hanke valmistui onnistuneesti ja virheettömänä yhteistyössä osaavan tiimin kanssa.
  • Rovaniemen pääpoliisiaseman työmaa (2026–2028). Työmaapäällikkönä erittäin vaativassa hankkeessa.

Skanska Talonrakennus Oy

  • Osallistuminen turvallisuusverkostoon.
  • Kainuun uusi sairaala -hanke:
    Tekla BIM Awards 2018, 1. palkinto.
    Tekla Global BIM Awards 2018, Special Recognition.

Yrittäjyys

  • RakLin CM Oy:n perustaja ja omistaja (2007–).

Kokemus tarjoaa näköalapaikan

Lintusen osaamiselle on jatkuvasti kysyntää. Keväällä hän täytti 70 vuotta ja aloitti Rovaniemen pääpoliisiaseman työmaalla työmaapäällikkönä. Edellinen työmaa oli Oulun pääpoliisiasema.
”Aika paljon olen tehnyt reissutyötä, etenkin viime vuosina.”

Kotiosoite on pysynyt silti Keski­Suomen Saarijärvellä. Sieltä alkoi rakentajan urakin.

”Isä ja appiukko olivat molemmat rakennusalalla. En varsinaisesti suunnitellut tätä alaa, mutta vähitellen se kirkastui.”

Lintunen kävi ammattikoulun ja armeijan ja opiskeli Vaasan teknillisessä oppilaitoksessa talonrakennusteknikoksi. Jo 1970-luvun puolella alkanut ura tarjoaa hänelle tätä nykyä melkoisen näköalapaikan rakennusalalle.

“Turvallisuus on parantunut valtavasti. Myös suunnittelu on kehit­tynyt niin, että virheitä pyritään ehkäisemään jo etukäteen.”

Työmaiden henki on sekin muuttunut. Äijämäiselle alalle on tullut naisiakin.

”Sellainen roisi huumori on vähentynyt paljon. Nyt ollaan tarkempia siitä, miten toisille puhutaan. Se on hyvä asia monella tavalla.”

Vaikuttaja myös vapaa-ajalla

Työn ohella Jukka Lintusta on aina­ kiinnostanut yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Hän liittyi RKL:ään jo vuonna 1980.

Järjestötoiminnan kautta Lintunen on halunnut kehittää rakennusalaa. RKL:n puheenjohtajana hän on korostanut talouden tasapainottamista ja strategiatyötä.

“Vastuullinen taloudenpito on välttämätöntä. Jos talous ei ole kunnossa, kohta ei ole järjestöäkään. Myös järjestön tulevaisuudelle pitää suunnitella selkeä suunta, ja siksi teemmekin parhaillaan strategiatyötä.”

Yhteiskunnallista vastuuta Lintunen haluaa kantaa myös vapaa-ajallaan. Hän on ollut perustamassa Saarijärvelle jalkapalloseura FC Saarijärveä, jonka toiminnassa hän on ollut keskeisesti mukana. Hän on osallistunut myös hankkei­siin, joilla on pyritty auttamaan syrjäyty­misvaarassa olevia nuoria työelämään.

”Jalkapallo on tarjonnut Saari­järvellä aika monille nuorille tekemistä, niin pojille kuin tytöillekin. Haluan, että nuorille annetaan mahdollisuuksia.”

Jukka Lintunen kannustaa nuoria rakennusalalle. Heti ei tarvitse tietää kaikkea, mutta pitää haluta oppia. (Kuva Gesina Sundström)

Mentorointi jatkuu

Kokeneena tekijämiehenä Lintunen on halunnut myös jakaa osaamistaan. Hän on vuosien ajan ohjannut nuoria rakennusalan opiskelijoita ja harjoittelijoita työ­mailla.

“Ensimmäisenä vuonna ei tarvitse osata kaikkea. Tärkeintä on katsoa, miten prosessi toimii. Kun ymmärtää kokonaisuuden, oppii tekemään.”

Hänen viestinsä nuorille on selkeä.

“Olkaa rohkeita, kysykää ja menkää mukaan. Ei tarvitse tietää kaikkea, mutta pitää haluta oppia.”

Rovaniemen pääpoliisiaseman valmistuttua Lintunen suunnittelee jäävänsä oloneuvokseksi. Tekemi­nen ei silti lopu.

“Kokopäiväinen työ jää, mutta osaamista jaan edelleen mielelläni.”


Jukka Lintunen

  • Syntynyt 7.3.1956 Saarijärvellä.
  • Talonrakennusteknikko.
  • RKL:n puheenjohtaja 2022–.
  • Rakennustietosäätiön (RTS)
    varapuheenjohtaja.
  • Heikki ja Hilja Honkasen säätiön hallituksen jäsen.
  • RKL:n hallitukseen ensimmäistä kertaa 2013.
  • Vuoden Rakennusmestari 2012.
  • Keski-Suomen vuoden rakennusmestari 2009.
  • RKL:n jäsen vuodesta 1980.

Teksti Antti Pulkkinen