Rakennustaito
RT 06/2015 | 11.12.2015 | Päivitetty 26.10.2016
Tampereen teknillinen yliopisto avasi syksyllä Kampusareenan. Se on tieteen, tutkimuksen ja teknologian kohtaamispaikka sekä yliopiston uusi maamerkki.
Kampusareenaa on luonnehdittu uudenlaiseksi innovaatioalustaksi, joka sekä tiloiltaan että palveluiltaan mahdollistaa yritysten, tutkijoiden, opiskelijoiden ja opettajien yhdessä tekemisen ja joka synnyttää uutta pöhinää ja epävirallisia ja ennakoimattomia tapaamisia.
Yrityksille on tiloista varattu noin 40 prosenttia. Rakennuksessa on runsaasti avoimia työ-, opetus- ja neuvottelutiloja sekä näyttelytilaa.
Osa ilmanvaihtokoneiden energiantarpeesta katetaan aurinkosähköllä. Julkisivuun asennetut aurinkopaneelit tuottavat sähköä yhteensä noin 80 megawattituntia vuodessa. 1 800 m² laajuinen viherkatto sitoo pölyä ja hiilidioksidia ja viilentää tiloja kesäaikaan.
Kahdeksankerroksisen rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 15 000 m². Erikoisuutena on jalustaosan neljä suurehkoa kattoikkunakokonaisuutta, laivanpiippua, joista kaksi palvelee varsinaisina kattoikkunoina auloille. Lisäksi kaksi muuta kattoikkunauloketta verhoavat sisälleen ilmanvaihdon ulospuhaltimet.
Kampusareenan pääurakoitsija oli SRV.
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki siitä, että rakentamisen taantuma on paha ja ilman elvytystoimia siitä uhkaa tulla tuhoisa. Vain nopeavaikutteiset elvytystoimet saattavat ehtiä lievittämään alan yritysten ja työntekijöiden ahdinkoa...
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset pelisäännöt vuokratyövoiman käytölle. Jaosto toivoo, että säännöt tulisivat yleiseen käyttöön ja esimerkiksi sopimusten liitteiksi. Henkilöstöpalveluyritysten edustajista koostuvan jaoston tavoitteena on...
Korkojen nopea nousu on osaltaan hidastanut tuntuvasti asuntokauppaa, lykännyt kerrostalojen rakennushankkeita ja kiristänyt lukuisten yritysten taloustilannetta. Viime talvena vanhojen asuntojen kauppa hiljeni ja uusien asuntojen myyntimäärät suorastaan romahtivat. Erityisesti uusien...
Viimeistään konkurssiuutisten runsaus loppukesällä riitti vakuuttamaan kaikki si...
Rakennusteollisuus RT:n henki-löstöpalvelujaosto on laatinut alan yhteiset peli...
Viivästysten ja takapakkien jälkeen on tornitaloalueen suunnittelu Pasilan asema...
Vastaa