Helsingin yhdistyksen järjestämä golf-kisa kokosi 67 osallistujaa Vihtiin elokuun viimeisenä sunnuntaina.

Legendaarinen RKL Golf -kisa järjestettiin tänä vuonna Vihdissä 30. elokuuta. Vaikka sää ei suoranaisesti­ ­ulkoliikuntaa suosinut ja korona­kevään hiljaiselon jälkeen oli muutoinkin haastavaa järjestää joukkotapahtuma, saatiin kuitenkin pelattua kuusi sarjaa: Miehet A,­ Miehet C, Veteraanit 55, Veteraanit  65, Veteraanit piste­bogey ja Seuralaiset.

”Hienosti saatiin osallistujia eri puolilta Suomea”, järjestelyistä vastannut Raimo Kostiainen iloitsi.

”Harmillista vain, että osallistujamäärä ei ihan riittänyt naisten omaan sarjaan, kun alle viiden henkilömäärällä ei kisaa ­oikein synny.”

RKL:n puheenjohtajiston ­Juhani Kukkakorpi oli taas ­aktiivinen sekä järjestely- että ­pelikentällä ja pääsi hehkuttamaan palkintoseremoniassa porilaisten menestystä Vihdissä. Vaimo­­ ­­­Raija Kukkakorpikin oli mukana pelireissulla ja pokkasi seuralaispalkinnon. Sitä ei tosin puolisonsa tohtinut itse ojentaa, jääviyssyistä.

”Tämä on aina kesän kohokohta. Hienoa, kun tänä poikkeusvuonnakin onnistui. Käsidesiä on täälläkin tarjolla, etäisyyksistä pidetään huolta ja golf-autotkin on kaikki putsattu huolella, Kukkakorpi kertoi.

”Vihti on rento maalaiskenttä, jonka pitkät väylät tuovat haasteita kokeneillekin pelaajille”, Kukkakorpi luonnehti.

A-sarjan viidenneksi itsensä pelannut Kukkakorpi täräytti hurjan avauslyönnin, vaikka haastavaksi kenttää kuvasikin.

Tutut nimet pokaalissa kiinni

Miesten voittajaksi nousi tuttu nimi, Tampereen yhdistyksen Taavi Kenkkilä tuloksella 80. Hän voitti­ myös edellisen vuoden RKL-kisan Tammisaaressa, ja nappasi lisäksi palkinnon pisimmästä drivestä. Perhepiirissä oli jälleen ­jäsentenväliset, eikä tyhjin käsin jäänyt isänsä Martti Kenkkilä­kään. Tämä pokkasi Lähimmäksi­ lippua -palkinnon tuloksella ­­114  senttiä sekä toisen sijan Veteraanit 65 -sarjassa.

Muissa sarjoissa voittajiksi selvisivät Kimmo Korkiamäki (Miehet C), Jari Lahtinen (Veteraanit 55), Pekka Koskinen (Veteraanit 65) ja Esko Nyyssönen (Veteraanit pistebogey). Joukkuekisan voitti Pohjois-Kymin joukkue.

Mitalistit yhteiskuvassa RKL:n toimitusjohtajan kanssa. Takarivissä vasemmalta Esko Nyyssönen, Taavi Kenkkilä, Jari Lahtinen ja Kimmo Korkiamäki. Edessä vasemmalta Maria-Elena Ehrnrooth, Seppo Kuokkanen, Martti Kenkkilä ja Pekka Koskinen.

”Kilpailu on kaiken suola”

Miesten Veteraanit 65 -sarjan voittaja Pekka Koskinen ei itse edes muista, montako pyttyä on RKL:n kisoissa haalinut. Hän aloitti golfin parikymmentä vuotta sitten ja alkoi saman tien käydä RKL:n golf-kisoissa.

”Kilpailu on kaiken suola”, Koskinen heittää.

”Mutta golf on vain harrastus, en ole oikeastaan harjoitellut moneen vuoteen”, hän nauraa.

Entiselle keihäänheittäjälle tämä vihreä kenttälaji on pikemminkin viihdettä. Parhaimmillaan keihäs lensi 80,12 metriä vuonna 1974, ja sillä irtosi Suomen tilastoissa 8. sija. Keihään kulta-aikoina vastassa oli kovia nimiä, kuten Jorma Kinnunen ja Hannu Siitonen.

”Kyynärpää on leikattu viisi ja olkapää kaksi kertaa ja lisäksi molemmat polvet on vaihdettu”, Koskinen luettelee.

”Polvien vuoksi käytän golf­autoa kentän siirtymiin. Kyllä polvien­ kuluminen tasoituksessa näkyy, parhaimmillaan se on ollut 3,5. Iän myötä lyönnit lyhenee.”

Kotijoukkueena Koskisella on Porin rakennusmestari- ja insinööri­yhdistys. Lastenlasten vuoksi hän kuitenkin nykyään asuu Keravalla, ja pitää Tuusulassa kotikenttää.

”Pori ei kuitenkaan lähde miehestä”, Koskinen huomauttaa iloisesti.

RKL Golf -kisassa jaettiin myös perinteiseen tapaan arvontapalkinnot. Tuore toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth toimi Fortunan sijaisena, ja yksi arvontapalkinnoista ansaitusti osuikin talkoovastuussa toimineelle Raimo Kostiaiselle.

Teksti Maria-Elena Ehrnrooth, kuvat Tomi Nuotsalo