Rakennustaito
RT 03/2015 | 29.5.2015 | Päivitetty 19.12.2016
EU vaikuttaa vahvasti rakentamismääräyksiimme otettaessa eurokoodeja lisää käyttöön. Siihen on suomalaistenkin rakentajien totuttava.
Vuorossa ovat kantavat rakenteet ja pohjarakenteet, joita koskevat asetukset astuivat voimaan syyskuussa. Silloin kumottiin voimassa olleet kymmenen B-osaa, joista uusimmat vuodelta 2007.
Kesäkuuhun ovat lausunnolla asetuksia täydentävät ohjeet ja eurokoodien uusitut kansalliset liitteet, joita käytetään yksityiskohtaisessa suunnittelussa.
Ne vahvistettaneen syksyllä ja sisältävät myös yleiset ohjeet betoni-, teräs-, puu- ja alumiinirakenteiden sekä betoni-teräsliittorakenteiden ja muurattujen rakenteiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Vaatimustaso on pyritty pitämään ennallaan.
Kansalliset valinnat ja liitteet ympäristöministeriö antaa jatkossa osittain asetuksina ja osittain suosituksina. Uudistus muodostaa selkeän kokonaisuuden ja samalla yhteiseurooppalaiset eurokoodit yhtenäistävät käytäntöjä ja edistävät rakennusalan vientimahdollisuuksia.
Myös muun suunnittelu- ja toteutusjärjestelmän soveltaminen on mahdollista. Silloin on kuitenkin osoitettava rakenteiden lujuutta ja vakautta sekä käyttökelpoisuutta ja käyttöikää koskevien maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjen vaatimusten täyttyvän.
Rakennuksen kantavia ja jäykistäviä rakenteita koskevat olennaiset tekniset vaatimukset täyttyvät, kun rakenteet suunnitellaan ja toteutetaan eurokoodien, niitä koskevien ministeriön asetusten ja eurooppalaisten toteutusstandardien mukaan.
Suuri muutos on rakennuksia koskeva luokittelu mahdollisen vaurion seuraamusten perusteella.
Seuraamusten ollessa henkilövahinkojen osalta suuria tai taloudellisten seikkojen, ympäristön tai yhteiskunnan osalta hyvin suuria, rakennuksen luotettavuusvaatimus kasvaa. Luokittelu vaikuttaa sekä suunnittelulle että toteutukselle asetettuihin vaatimuksiin.
”Uudet asetukset edellyttävät rakennushankkeeseen ryhtyvän huolehtivan siitä, että työmaatöiden osalta laaditaan toteutuksen työsuunnitelma ja toteutuksen laatusuunnitelma, mikäli rakennuksen seuraamusluokka tätä edellyttää. Tämän vastuun voi siirtää sopimuksella rakennushankkeen toteuttajalle”, korostaa kansallisten liitteiden laadintaan osallistunut Rakennusteollisuus RT:n erityisasiantuntija Timo Tikanoja.
Kantavissa rakenteissa käytettävien materiaalien kelpoisuus osoitetaan joko CE-merkinnällä, vapaaehtoisella kansallisella tuotehyväksynnällä tai rakennuspaikkakohtaisesti. Kantavia rakenteita koskevissa ohjeissa on ainoastaan listattu ne tuoteryhmät, joiden kelpoisuudesta on huolehdittava ja osoitettava tarvittaessa rakennusvalvonnalle.
Toteutuksen laatusuunnitelma on hankkeen laadunvalvonnan asiakirja, jossa kuvataan vastuuhenkilöt, tarkastuksen periaatteet sekä suunnitelma laadunvalvonnan toimenpiteistä ja tallenteista.
Se voidaan pienissä kohteissa korvata rakennusvalvonnan luvalla rakennustyön tarkastusasiakirjalla, jolloin erillistä kirjallista toteutuksen laatusuunnitelmaa ei tarvitse tehdä.
Vaatimuksella ohjataan toteuttajaa suunnittelemaan työnsä ennalta, jolloin virheiden todennäköisyys on vähäisempi.
Tässä tietoiskusarjassa käsitellään ajankohtaisia rakentamismääräyksiä.
EU vaikuttaa vahvasti rakentamismääräyksiimme otettaessa eurokoodeja lisää käyttöön. Siihen on suomalaistenkin rakentajien totuttava.
Teksti Risto Pesonen, kuva Shutterstock
Kosteudenhallintakoordinaattorit tuovat lisää suunnitelmallisuutta ja ennakointia rakennushankkeisiin. Fise-pätevyys tähtää erityisesti vaativampien hankkeiden kosteudenhallinnan valvontatehtäviin. Kamppailussa kosteus- ja sisäilmaongelmia vastaan panostetaan entistä enemmän...
Rakentamismääräykset korvattiin vuoden alussa asetuksilla, joihin liittyvät nyt myös perustelumuistiot. Ne taustoittavat ja avaavat asetusten sisältöä. Nämä voimassa olevat asetukset ohjaavat korjausrakentamista sen energiatehokkuutta laajemmin. Korjausrakentamisen vaatimuksien teemoina...
Työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta on vuonna 2008 annettuun valtioneuvoston asetukseen tulossa muutoksia. Niitä kaavaillaan sekä eräiden nostolaitteiden ja betonipumppuautojen tarkastuksen että laitteiden kuljettajien pätevyysvaatimusten osalta. Osapuolten...
Kosteudenhallintakoordinaattorit tuovat lisää suunnitelmallisuutta ja ennakointi...
Rakentamismääräykset korvattiin vuoden alussa asetuksilla, joihin liittyvät nyt...
Rakentamismääräyskokoelman uudistuksessa tavoitellaan selkeyttä. Vuonna 2013 voi...
Vastaa