Rakennustaito
1.12.2021 | Päivitetty 1.12.2021
Satapäinen jäsenjoukko kokoontui Tampereen ammattikorkeakouluun (TAMK) seuraamaan Rakennusmestaripäivän ohjelmaa. Rakennusmestaripäivä järjestettiin RKL:n liittokokouksen yhteydessä marraskuussa.
RKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth kertoi yhteistyössä e2 Tutkimuksen kanssa toteutetusta opiskelijatutkimuksesta.
”Rakennusmestariopintoja vaivaa sama ongelma kuin muitakin teknisiä aloja eli opintojen katkeaminen tai viivästyminen.”
Yleisin syy opintojen viivästymiseen on töiden ja opiskelun yhteensovittamisen vaikeudet.
”Huolestuttavaa on, että liki kolmannes opiskelijoista on harkinnut tai harkitsee opintojen lopettamista”,
TAMKin osaamispäällikkö Hannu Kauranen jakoi murheen.
”Ammattikorkeakoululle tämä on rahoituksenkin kannalta tärkeä kysymys. 56 prosenttia tuloistamme määräytyy valmistuneista. Saamamme raha opiskelijasta vähenee neljänneksellä joka vuosi, joka ylittyy normaalista valmistumisajasta.”
Tampereen rakennusvalvonnan päällikkö Leena Jaskanen esitteli virastonsa toimintaa.
”Olemme onnistuneet leikkaamaan rakennuslupien käsittelyaikaa 14 prosenttia, vaikka niiden määrä on noussut yhtä suurella prosenttiluvulla.”
Jaskanen ei kuitenkaan pidä yksin käsittelyaikaa hyvänä mittarina: ”Hankkeen ymmärrys on tärkeintä.”
Vastavalmistunutta Tampereen Kannen areenaa – juuri uudelleen nimettyä Nokia Arenaa – esittelivät SRV:n Jussi Nurminen ja Rambollin Eero Särkkä. Puhujien mukaan suurhanke oli monella tapaa jopa ”hullu”.
”Tilan puute oli suurin haaste. Poikkeukselliset rakenneratkaisut toivat oman lisänsä. Ei ole sama, mihin 500-tonninen nosturi laitetaan valetun kannen päälle. 150 junaa vuorokaudessa työmaan alla, eikä yksikään vuoro myöhästynyt rakentamisen takia”, Nurminen ja Särkkä kuvailivat.
Vuoden Opinnäytetyö -stipendin saanut Ville Hakala Metropoliasta esitteli kvartsipölyongelman käsittelyä rakennustyömaalla.
”Kvartsipölyä syntyy materiaalien työstössä ja esimerkiksi laastien sekoituksissa. Pölynhallintaan sisältyvät suunnittelu, kohdepoisto, alipaineistus, osastointi, siivous ja henkilökohtaiset suojaimet. Pölyiset työt tulisi keskittää ajallisesti.”
Hakalan mukaan pölynkäsittely on hyvällä mallilla isoissa yrityksissä, mutta pienissä on puutteita.
”Olisi selkeämpää, jos määritettäisiin yleinen pölyn määrän raja-arvo.”
Teksti Kimmo Collander Kuvat Matias Ahonen
Liittokokous vahvisti kolmen alueen esitykset uusiksi edustajikseen liittohallitukseen erovuoroisten tilalle. Hallituskausi päättyi Timo Saarikolta (Helsinki), jonka tilalle tuli Jesse Lehtinen; Tommi Rautjärveltä (Itä), jonka tilalle valittiin Jouni Saunamäki; sekä Esko...
RKL:n Pohjoisen aluekokouksen oheisohjelma vei osallistujajoukon Torniosta Pohjois-Ruotsin kierrokselle. Ensimmäisenä päivänä perjantaina 20.10. pidettiin varsinainen aluekokous Torniossa, minkä jälkeen siirryttiin Luulajaan. Lauantaina 21.10. ohjelma alkoi tutustumisella Ruotsin...
Tänä vuonna oli Hämeenlinnan vuoro isännöidä RKL:n liittokokousta Scandic Hotel Aulangossa. Osallistujia oli yli 120, ja valtuutettuja ääniä salissa 97. Kokous oli aktiivinen ja äänesti useasta aloitteesta ja sääntöesityksestä. RKL:n liittokokous käsitteli kolme aloitetta...
Liittokokous vahvisti kolmen alueen esitykset uusiksi edustajikseen liittohalli...
RKL:n Pohjoisen aluekokouksen oheisohjelma vei osallistujajoukon Torniosta Pohjo...
Erkki I. Salomäki on monelle RKL:n jäsenelle tuttu paitsi liiton ja paikallisyhd...