Rakennustaito
RT 02/2018 | 16.5.2018
1990-luvun syvään lamaan valmistuneena nuorena mestarina ei ollut helppo työllistyä. Myös Karlssonille erilaiset työt tulivat tutuiksi ennen kuin hän pääsi alan töihin tuttavansa suosittelemaan kuivausalan yritykseen.
WD Kuivauksen toimitusjohtajan ja yhden perustajaosakkaan Niklas Karlssonin yrittäjyys alkoi, kun hänen käyttämänsä alihankkijat tiedustelivat hänen halukkuuttaan yrittäjyyteen.
”Olin ennättänyt tekemään kuivaustöitä neljä vuotta silloisen työnantajan palveluksessa. Olin käyttänyt aliurakoitsijaa (Rakennuspalvelu Lehtinen & Lindholm Oy) eri vesivahinkokohteissa. Myöhemmin tämän yrityksen omistajat ehdottivat, että perustetaan yhdessä kuivaukseen erikoistunut yritys”, Niklas Karlsson muistelee.
1990-luvulla kuivaus- ja homeongelmat ja -keskustelut olivat täysin eri tasolla kuin nykyään. Tuolloin ei kouluissa juuri ollut aiheeseen liittyvää opetusta eikä kentällä pahemmin välineistöä, osaamista tai aiheeseen liittyviä mittareita.
Karlsson pitää tärkeänä, että tänä päivänä kosteusvaurioista ja homeesta tiedetään jo paljon enemmän. On tutkittua tietoa, kokemusta ja koulutusta. Sitä kautta myös teoria on siirtynyt käytäntöön. Nykyään on mahdollista täydennyskouluttautua jatkuvasti muun muassa RKL:n ja VTT:n avulla.
WD Kuivauksen ydinosaamista on kosteusvahinkojen kartoitus, kuivaus, kohteiden loppumittaus sekä vahingon raportointi tilaajalle. Vesivahingon sattuessa kohteessa tarvitaan monenlaista osaajaa. WD Kuivauksen asiantuntijat hoitavat koko vaurioprojektin alusta loppuun. Asiakkaina ovat pääasiassa pääkaupunkiseudun taloyhtiöt ja isännöitsijätoimistot, joskus töitä tulee myös vakuutusyhtiöiden tilaamana.
”Meillä sama kartoittaja hoitaa koko kuivausprojektin alusta loppuun asti. Asiakas voi olla suoraan yhteydessä samaan henkilöön koko projektin keston. Käyn myös itse edelleen työkohteissa päivittäin”, Karlsson kertoo.
Karlsson on aina halunnut pitää henkilöstöstään huolta. 2014 pääosakkaat päättivät sitouttaa henkilöstöään tarjoamalla kaikille halukkaille yrityksestä osakkuutta.
Perustamisvuodesta 1999 alkaen lähes joka vuosi on tullut yksi uusi työntekijä aina viime vuosiin asti. Tänään yrityksessä on 18 asiantuntijaa ja omistajaa.
”Meille hyvä fiilis on aina ollut tärkeää. Historiamme aikana kaksi työntekijää on lopettanut ja yksi jäänyt eläkkeelle”, Karlsson iloitsee.
Yrittäminen on ollut rakennusmestarin koulutuksen saaneelle Karlssonille palkitsevaa ja merkityksellistä.
”Vinkkinä tuleville yrittäjille antaisin sen, että pitää olla käsitys siitä, missä olet hyvä”, Karlsson rohkaisee kaikkia yrittäjyydestä haaveilevia.
Vapaa-aikana Karlsson viihtyy muun muassa jäähalleilla. Perheen neljästä lapsesta kaksi poikaa pelaavat jääkiekkoa.
”On hienoa olla mukana lasten kanssa erilaisten harrastusten parissa. Koitan myös opettaa lapsilleni kädentaitoja, ja esimerkiksi kesämökillä korjaillaan ja rakennetaan yhdessä kaikenlaista”, Karlsson hymyilee.
Teksti ja kuvat Jari Kostiainen
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran. Jos on yleisurheilun palkintosijoilla paljon tuttuja nimiä, frisbeegolfissa samat nimet tuntuvat hallitsevan peliä. Lajista on tullut Mikko Ohra-ahon ja Eemeli Koiviston...
Naantalin Kultaranta Resort tarjosi upeat puitteet ja jo aamusta lähes trooppisen sään, kun 71 RKL:n golffarin yhteislähtö alkoi. Kaunis kenttä tarjosi sopivasti haastetta, ja hanhiparvien hätistely lisäsi vaikeuskerrointa. Turun yhdistyksen järjestelyt pelittivät erinomaisesti ja...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...
Loviisan Asuntomessut tarjosivat heinä-elokuussa niin wau-arkkitehtuuria kuin ta...
Vastaa