Jari Kostiainen
8.9.2017 | Päivitetty 8.9.2017
TTY:n uusin TUT Industry Professor Ari Ahonen aloitti syyskuun alussa viisivuotisen kautensa rakennustekniikan laboratoriossa. Hänen professuurinsa ala on kiinteistökehittäminen. Yhtenä tavoitteena on saada yrityksiin lisää tohtoreita.
”Urbanisaatio on valtava voima. Lisäksi ICT:n ansiosta erilaiset etätyöt yleistyvät kaikkialla. Miten tulevia tai jo olemassa olevia rakennuksia ja koteja saadaan muokattua uusia tarpeita vastaaviksi? Miten luodaan ympäristö, joka mahdollistaa mahdollisimman suuren tuottavuuden nousun kaikessa työssä, mutta tarjoaa myös vastapainoksi viihtyisyyttä”, TUT Industry Professor Ari Ahonen havainnollistaa kiinteistökehittämisalan haasteita.
Pitkän uran muun muassa rakennus- ja kiinteistöalalla, rahoituspuolella Tekesissä sekä toimijana SHOKissa tehnyt Ahonen aloitti tänä syksynä kaksi uutta työtä: Tekniikan Akatemian toimitusjohtajana ja 30 prosentin työajalla alma materinsa TTY:n TUT Industry Professorina.
”Professorina tavoitteenani on koota toimiva tutkimusryhmä sekä varmistaa alan ajankohtaisten aiheiden ja tarpeiden näkyminen koulutuksessa. Kiinteistökehittämisen alalla on esimerkiksi liian vähän tohtoreita. Yksi tavoitteeni on, että heitä saataisiin pian lisää”, Ahonen suunnittelee.
Lue koko uutinen TTY:n verkkosivuilta: http://www.tut.fi/fi/tietoa-yliopistosta/uutiset-ja-tapahtumat/X226517C2
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin toisella puolella historialliset rakennukset vajoavat, ja kaupunki etsii keinoja vahvistaa niiden perustuksia. Korttelin vaativa peruskorjaus on väistämättä pian edessä. Helmikuussa käynnistyneessä...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämänvuotisen Puupalkinnon. Lentoaseman sisäänkäynti ja laajennus avattiin yleisölle vuosi sitten. Hankkeen toteuttaneeseen allianssiin kuuluivat rakennusyhtiö SRV, lentoasemaa operoiva Finavia, Arkkitehtitoimisto...
Uuden vuosikymmenen rakentamisen megatrendejä ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, kaupungistuminen ja teknologian superloikka. Maailmanlaajuiset trendit sanelevat meidän jokaisen arkea myös Suomessa. Digitalisaatio etenee kiihkeää vauhtia kohti rakentamisen isompaa lupausta. Rakenteet...
Turun tuomiokirkon juuri alkanut laaja remontti kestää yli kaksi vuotta. Torin t...
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalilaajennuksen puinen alakatto voitti tämän...
Rankkasateita ja muita yleistyviä sään ääri-ilmiöitä vastaan rakennus- ja kiinte...