Rakennustaito
9.3.2018
Suomen suurimmalla työmaalla Pasilan Triplassa vietettiin kauppakeskus Mall of Triplan harjannostajaisia tammikuun lopulla.
”Olemme koonneet Triplan toteuttamiseen parhaat saatavilla olevat osaajat. Siitä kertoo se, että hanke on aikataulussa, eikä meidän vuoksemme ole peruttu yhtään junavuoroa. Meille tärkeä työturvallisuus on pysynyt hyvällä tasolla. Vuosi 2018 on hankkeen rakentamisessa vilkkain vuosi työmaan vahvuuden ylittäessä jo 1 000 henkeä”, YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas totesi omassa puheenvuorossaan.
Mall of Triplassa on 85 000 neliötä vuokrattavaa tilaa noin 250 toimijalle, ja se tulee olemaan liiketilojen lukumäärällä laskettuna Suomen suurin. Liiketiloista on vuokrattu jo lähes 70 prosenttia.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...