Rakennustaito
28.9.2022
Metropolian Ammattikorkeakoulun uumenissa toimii ainutlaatuinen testialusta: energialaboratorioon syksyllä 2021 valmistunut SmartLab-koekaksio, jonka sisällä on hurja määrä tekniikkaa ja mittausantureita.
Metropolian innovaatiojohtaja Anna-Stina Tähkävuori on SmartLabista innoissaan. Skanskan ja ABB:n kanssa yhteistyössä kehittämä alusta on avattu myös startupeille ja muille kolmansille osapuolille.
”SmartLabin kaltainen ekosysteemikumppanuus palvelee monialaista opetusta, poikkitieteellistä tutkimustoimintaa ja myös perustajayrityksiä: ne saavat paitsi dataa, myös osaavaa työvoimaa. Yritykset voivat hyödyntää meidän monialaisuuttamme ideointiin”, Tähkävuori listaa.
Työelämälähtöinen, jatkuva oppiminen on osa Metropolian filosofiaa, ja eri kampuksilla on useita avoimia yhteistyöalustoja. Rakennusalan opiskelijoista eritoten talotekniikkaan erikoistuvat saavat SmartLabista arvokasta oppia. Myös tietomallintamisen opetukseen Smart-Labia on hyödynnetty.
Metropoliasta rakennusinsinööriksi valmistunut Tähkävuori päätyi takaisin alma materiinsa innostuttuaan älyliikenteestä ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatio eli TKI-toiminnasta. Tie vei YIT:n työnjohdon ja Swecon Länsimetro-rakennuttamishankkeen kautta johtamaan yhtä Metropolian viidestä innovaatiokeskittymästä.
Metropoliassa on noin sata TKI-rahoitteista hanketta vuosittain, joissa opiskelijat pääsevät oppimaan ja työskentelemään yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa.
”TKI-rahoituksella, kumppanuuksilla ja yritysyhteistyöllä voidaan vastata alan murrokseen. Yhdessä vauhditamme rakennetun ympäristön digitalisaatiota. Olemme tiivistäneet yhteistyötä esimerkiksi Aallon mallinnuksen ja mittauksen laitoksen (MeMo) kanssa. Ja Stadin ammattiopiston kira-kampus on nousemassa aivan lähelle”, Tähkävuori iloitsee.
Metropolian tieto-ohjatun rakentamisen innovaatiokeskittymän yhtenä tavoitteena on kehittää alan koulutusta. Uusien digitaitojen ja erityisesti tietomallintamisen osaamisen vahvistaminen on yksi tunnistettu tarve. Koulutusta tarvitsevat useat alalla jo pitkään toimineet asiantuntijat, aina kuntasektorilta pk-yrityksiin.
”TKI-yhteistyöllä voidaan varmistaa se, että tulevaisuuden osaajille tarjotaan alan viimeisin tieto ja teknologia, jotta he voivat olla askeleen edellä rakentamassa kestävää yhteiskuntaa.”
Kiinteistö- ja rakennusalan osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri pitää SmartLabia hyvänä esimerkkinä Metropolian halusta toimia tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Metropolialla on yli 30 työelämäkumppania, joista noin puolet toimii kiinteistö- ja rakentamisalalla.
”Teemme työelämäkumppaneidemme kanssa yhteistyötä oppimistoiminnassa, muun muassa harjoitteluissa ja innovaatioprojekteissa, sekä autamme löytämään ratkaisuja osaajapulaan. Opiskelijoillemme yritysyhteistyö taas antaa tuoretta tietoa ja käytännön ratkaisuja, projektihaasteita sekä harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja”, Säteri summaa.
Teksti Maria-Elena Ehrnrooth kuva Metropolia
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...