Hyvää alkanutta vuotta, kaikki RKL:n jäsenet kautta Suomen! Viime marraskuussa liittovaltuuston kokouksessa valittiin liitollemme uusi puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Kokoonpanossamme on nyt puheenjohtaja ja kymmenen hallituksen jäsentä.

Hakiessani RKL:n puheenjohtajuutta toin esille järjestömme arvoja, joita­ olen valmis itse­ yhdessä hallituksen kanssa toteuttamaan: korkea osaaminen, ­ rakentamisen laatu­ ja kestävyys sekä­ ­uusina arvoina turvallisuus ja eettisyys sekä avoimuus ja läpinäkyvyys toiminnassamme. Tältä­ pohjalta meidän on hyvä lähteä viemään eteenpäin uutta ajattelua toiminta­tapoihimme.

Lupasin myös käydä kuuntelemassa jäsentemme esille tuomia asioita ympäri Suomea erilaisissa tapahtumissa,­ olivat ne sitten ­alueen tapahtumia tai merkittäviä hetkiä yhdistyksille. Läsnä olemalla ja kuuntelemalla opimme ja tiedostamme jäsenistömme tarpeet.

”Koulutus­tarjontamme on pysyttävä kehityksessä mukana.”

Hallitus­työskentelys­sämme tulee vastuuta jokaiselle­ hallituksen jäsenelle. Aloitamme strategiat­yön hallituksen kokoontumisessa heti korona­rajoitteiden helpotettua. Määritämme määränpäät järjestömme toiminnalle, analysoimme maaston, valitsemme reitin ja lähdemme matkaan. RKL:n jäsenistö saa luonnollisesti myös sanoa sanottavansa prosessin aikana.

Hallitus kokoontuu kuukausittain ja pystymme näillä näkymin pitämään kokouksen jokaisella viidellä alueella kuluvana vuonna.

Yhtenä tärkeimmistä tavoitteistamme on oppi­laitosyhteystyön lisääminen siellä missä rakennusmestarikoulutusta tapahtuu olemalla entistä tiiviimmin yhteydessä niin oppilaisiin kuin opettajiinkin. Meidän on mahdollista saada lisää opiskelijajäseniä ja myöhemmin sitouttaa heidät työpaikan kautta varsinaisiksi­ jäseniksi.

Koulutuksen tarjontaan pitää RKL:n tuoda uusia aiheita. Työelämässä ollaan menossa kohti hiilineutraalisuutta, kiertotaloutta, digitalisaatiota, mallinnuksia ja muita ilmiöitä, jotka tuovat jäsentemme arkeen uusia mahdollisuuksia ja ammatillisia haasteita. Koulutustarjontamme on pysyttävä kehityksessä mukana ja hieman sen edelläkin.

Lopuksi koulutukseen liittyvänä iloisena uutisena: Jyväskylän ammattikorkeakoulu aloittaa tammikuussa 2023 rakennusmestarikoulutuksen. Rovaniemi ehti aloittaa sen tähän mennessä uusimpana AMK:na jo syksyllä 2021.

Tällä hetkellä rakentajille on töitä. Tarvitsemme opiskelijoita ja koulutuspaikkoja riittävästi takaamaan osaajia ­tulevaisuuden tekijöille.

Jukka Lintunen, RKL:n puheenjohtaja