Elettiin vuoden 1976 kevättä, taisi olla maalis-huhtikuun vaihe. Talvi oli mennyt isohkon työmaan betonipomona.

Työmaa käsitti kaksi kerrostaloa sekä suurehkon autohallin, jonka päällä oli liikesiipi. Runkovaihe oli tuntunut kovin raskaalta ja hankalalta. Siihen oli vaikuttanut ylikireä aikataulu, ja ehkä vielä enemmän, ettei yhteistyö laudoitusmestarin kanssa sujunut mitenkään.

Mieleen on jäänyt autohallin kannen ja toisen kerrostalon holvin betonointi saman päivän aikana – hommasta kertyi peräti 292 kuutiota. Tämä oli mielestäni hyvä saavutus porukaltani, joka koostui täysin ”aliarvostetuista” miehistä.

Eräänä päivänä firman tekninen johtaja kurvasi pihaan ja pyysi minut mukaansa. Lähdettiin tekun laajennustyömaalle, missä minuakin kuulemma tarvittiin. Itsekseni ihmettelin kovasti moista, kun työmaan miehitys piti olla selvä jo hyvän aikaa sitten. Perillä asia selvisi aika nopeasti.

Muut osat työmaasta olivat hyvässä vauhdissa paitsi B-siipi, joka suuntautui Litukan siirtolapuutarhaa kohti. Siipi oli kokonaan aloittamatta. Monttu oli kaivettu liian aikaisin ja hätäisesti, ennen kuin oli resursseja antureiden tekoon.

Liejua riitti

Penkat olivat ”lossanneet” nopean kevääntulon myötä. Tilannetta pahensi vielä Litukan puoleisessa päässä olevat lähteet, joista tuli todella paljon vettä monttuun. Näin monttu oli kokonaan liejun peitossa, eikä kukaan ollut halukas aloittamaan sitä. Ei varmaan ollut tarpeeksi pitkävartisia saappaita.

Minulle asia tuli niin nopeasti, etten ehtinyt ajatella vaihtoehtoja vaan aloin ajatella pikkuhiljaa, mitä pitäisi tehdä. Nythän montun voisi helposti putsata pitkäpuomisella kaivurilla, mutta eihän silloin sellaista ollut käytettävissä. Eipä siinä sitten muuta keksitty kuin kääntyä legendaarisen traktorikaivurimiehen eli Parviaisen Ollen puoleen.

Hänellehän ei tekemätöntä paikkaa ollut vielä löytynyt. Autonosturilla laskimme hänet koneineen monttuun, ja hän alkoi siirtää liejua kaivinkoneen ulottuville. Pahimmillaan liejua oli kaivurin lattiatasoon saakka, mutta metri metriltä saimme moreenia näkyviin ja anturaa tilalle.

Vaikka päivä alkoikin paistaa risukasaan, ongelmaa oli vielä jäljellä, sillä montun päässä olevasta lähteestä tuleva vesi ei näyttänyt laantuvan jatkuvasta pumppauksesta huolimatta. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen, mutta eipä niitä näyttänyt olevan tarjolla, kun kaikki tuntuivat kiertävän paikan mahdollisimman kaukaa.

Niinpä tein ratkaisun ja tilasin täyden kuorman betonia, joka laitettaisiin lähteensilmään juuri sinne ylettyvällä kaivurilla. Samalla kun aloimme suorittaa operaatiota, näin valvojan lähtevän kopiltaan ja suuntaavan tapahtumapaikalle.

Ehdin jo ajatella, mitä hän sanoisi, mutta kun hän tuli niin lähelle, että näki mitä oli tekeillä, tulikin hänellä asiaa muualle ja hän kääntyi aivan eri suuntaan. Valvoja oli entinen vastaava ja oli tukenut minua koko ajan tässä hankalassa hommassa. Riskipeli onnistui, ja kävin nyt 40 vuoden jälkeen katsomassa, että kaikki on vieläkin kunnossa. Perustustöiden jälkeen alkoi minunkin osaltani normaalimpi aika, B-siiven alettua etenemään, kuten oli alun perin suunniteltu.

Teksti ja kuva Antti Lehtinen