Minut valittiin Turun ja Porin piiristä liittohallitukseen vuonna 2010. Olin silloin Porin yhdistyksen puheenjohtaja, mutta RKL:n tuntemukseni oli melko vajavainen. Pian tiedot kuitenkin karttuivat, ja viimeiset neljä vuotta olen saanut toimia puheenjohtajistossa ja jäsenvaliokunnan puheenjohtajana.

Kuluva vuosi on viimeinen vuoteni RKL:n hallituksessa. Olenkin iloinen, että sain mahdollisuuden kiittää kaikkia vuosien varrella tapaamiani hallituskollegoita ja erityisesti teitä ammattiveljet, joihin olen tutustunut eri puolilla Suomea. Erityisesti haluan kiittää Ari Autiota ja Jukka Lintusta. Puheenjohtajiston työ on ollut saumatonta.

Tämän vuoden liittokokous oli erilainen, mutta mielestäni toimiva näin poikkeusoloissa. Liittokokousviikonloput ovat olleet vuoden kohokohtia, ja onkin harmillista, että koronan vuoksi kokoustimme nyt etänä.

Henkilökohtaisesti pidin tärkeänä, että RKL:n hallintomalli ja siihen liittyvät sääntömuutokset saatiin maaliin. On ymmärrettävää, että uusi aluejako herättää kysymyksiä. Piirit ovat aina olleet liitossamme hieman outo elin, ja monesti niiden ainoana tehtävänä on ollut valita alueelta edustajia hallitukseen. Onneksi muutamien piirien yhdistyksillä on ollut muutakin yhteistä toimintaa, malliesimerkkeinä ainakin omani ja Lapin piiri. Tässä asiassa ei tarvitse muuttaa mitään, vaikka vanhat yhteistyöyhdistykset sattuisivatkin olemaan jonkin aluerajan takana.

Järjestömme etu on tehokas ja tiivis hallitus, jossa on motivoituneita sekä asiansa osaavia henkilöitä. Päätettävät asiat muuttuvat koko ajan nopeammiksi. Hallituspaikka ei ole kiertopalkinto vaan työrooli, jossa pyritään edistämään ammattikuntamme asioita, huolehtimaan taloudesta sekä omaisuudestamme ja auttamaan toimitusjohtajaamme työssään.

Näen RKL:n tulevaisuuden erittäin positiivisena haasteista huolimatta ja uskon, että ensi vuoden liittokokouksessa valitaan liitollemme hyvä hallitus ja puheenjohtaja. Muutoksen tuulet ovat jo nyt alkaneet hienosti työnsä aloittaneen uuden toimitusjohtajamme Mecin myötä.

Vielä kerran iso kiitos; on ollut etuoikeus saada tehdä järjestötyötä kanssanne. Jatkan aktiivisesti Porin paikallisyhdistyksessä ja tulen varmasti myös RKL:n golfkisoihin ensi kesänä. Olen saanut myös muutamia yhteydenottoja puheenjohtajaehdokkuudesta ensi vuonna, ja olen luvannut olla käytettävissä.

Pysykää terveinä ja huolehtikaa rakkaistanne!

Juhani Kukkakorpi
takavasemmalle poistuva RKL:n 2. puheenjohtaja