Rakennustaito
12.12.2023
Tulevaisuudessa korjausrakentaminen on yhä tärkeämpää, näkee Vuoden Nuori Rakennusinsinööri Jani Kallio.
”Se alkaa olla alana lähellä uudistuotantoa, jos rahalla mitataan. Vaikka uudistuotannon alavire vaikuttaa, korjausrakentamista myös tutkitaan ja opetetaan yhä enemmän. Sen olen nähnyt omissakin opinnoissani.
Ja opintoja Kallio on tehnytkin. Kosteusmittaajan ja vahinkosaneeraajan koulutuksilla aloittanut Kallio pätevöityi rakennusterveysasiantuntijaksi vuonna 2014. Hän valmistui rakennusmestariksi vuonna 2019 ja rakennusinsinööriksi vuonna 2022.
”Oma ammattitaito täytyy pitää ajan tasalla, joten myös täydennyskoulutus on tärkeää.”
Opiskelunsa Kallio on hoitanut työn ohessa.
”Vapaa-ajan ongelmia ei ole juuri ollut.”
Rakennusala kulkee Jani Kallion suvussa. Isä ja isoisä olivat rakennusliikkeessä töissä.
”Olin jo pienenä isän apumiehenä työmailla ja myöhemmin kesätöissä maalarina.”
Tie alalle kulki silti mutkan kautta.
”Isä sanoi, että älä lähde raksahommiin. Hän suositteli kaupallista koulutusta, ja opiskelinkin ensin toimisto- ja tietohallinnon merkonomiksi.”
Kaupallista alaa Kallio ei kuitenkaan kokenut omakseen.
”Halusin tehdä muutakin kuin istua tietokoneen ääressä. Raksahommat ja isän toivomat opiskelut olen pystynyt yhdistämään hyvin.”
Uransa Kallio aloitti kosteusmittaajana ja vahinkosaneeraajana. Kosteuskartoitustöissä hän eteni nopeasti esimiestehtäviin. Myöhemmin kuvaan astui yrittäjyys.
Nyt Kallio työskentelee kuntotutkijana ja korjaussuunnittelijana Konsulttitoimisto Kolona Oy:ssä, jonka perustajaosakas hän on.
Kuntotutkimuksia ja korjaussuunnittelua Kallio on tehnyt merkittävissä kohteissa: Lapinlahden sairaalassa, keskustakirjasto Oodissa, Ravintola Kappelissa ja Ravintola Seurasaaren Kruunussa.
Työ on vienyt Kallion tutkimaan ja suunnittelemaan korjauksia jopa 1500-luvun italialaistaloon Toscanaan.
”Tuon ikäisessä talossa ei tiennyt, millaisia rakenteita tulee vastaan, joten se oli jännittävä kohde.”
Paikalliseksi mielletty rakennusala kansainvälistyy vähitellen. Kalliokin on ollut sisäilmakoulutuksessa Yhdysvaltojen Philadelphiassa.
”Suomi on maailman kärkeä alalla. Yksi syy on laki, joka määrittelee rakentamista tarkasti. Korkeassa rakentamisessa Suomi voi kuitenkin ottaa oppia muilta.”
Kallion tehtäviin kuuluvat myös asuntokauppojen riitatilanteet ja asiantuntijatodistelut eri oikeusasteissa.
”Näissäkin koulutus on välttämätöntä, jotta voi toimia uskottavana asiantuntijana.”
Työ on Kalliolle kutsumus, joka tulee vapaa-ajallekin.
”Tykkään lukea työhöni liittyvää kirjallisuutta. Se on hyödyllistä ja mukavaa ajanvietettä.”
Teksti ja kuva Antti Pulkkinen
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...