Rakennustaito
27.9.2023
Kerrostalovaltaiseksi muuttunut Kivistön lähiö Vantaalla saa vuosien viivästyksen jälkeen lisää kauppoja sekä muita yksityisiä ja julkisia palveluita keskustaansa Kehäradan aseman lähelle. Kivistön kehittämisessä haluttiin alun perin välttää aluerakentamisen vanha ongelma eli palveluiden puute uuden lähiön alkutaipaleella – toisin kävi jälleen kerran.
Lokakuun alussa ovensa avaa kauppakeskus Kivis, johon tulee S-marketin ja Lidlin myymälöiden ja muiden liiketilojen ohella muun muassa terveysasema ja kirjasto. Lehdon urakoima rakennus viivästyi jonkin verran suunnitteluvirheiden korjaamisen vuoksi.
Lähipalvelukeskuksen lykkääntyminen useilla vuosilla ja suunnitelmien supistuminen johtuivat edellisten kauppakeskushankkeiden kariutumisesta muiden rakennusyhtiöiden, kaupan keskusliikkeiden ja Vantaan kaupungin käymissä neuvotteluissa viime vuosikymmenellä.
Kiviksen päätyyn rakennetaan uusi linja-autoasema entisen tilalle.
Kiviksen naapurissa Kesko ja SSA Rakennus ovat alkaneet rakentaa yhdeksänkerroksista asuintornin ja liiketilojen yhdistelmää, jonka kokonaislaajuus on 40 000 bruttoneliömetriä. Se täydentää kaupunginosan näkyvimmän rakennuksen, niin kutsutun Colosseumin. Kiinteistöön tulee muun muassa K-Citymarket.
Torni ja liiketilat valmistuvat suunnitelman mukaan vuonna 2026.
Teksti Martti Ristimäki kuva Lehto
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...