Rakennustaito
18.9.2020
Koronavirus toi keväällä rakentamiseen yhden haasteen lisää. Kevään ja kesän aikana tiedotusvälineissä on paljon uutisoitu Covid-19:n vaikutuksista rakennusalaan, oikeastaan enemmän kuin muihin teollisuuden aloihin.
Rakentajat ovat hyvin joustavasti ottaneet vastaan työmaan käytänteisiin liittyvät muutokset, esimerkiksi työhön tulon sekä tauotukseen liittyvät porrastukset. Vaikeutta altistumisen hallintaan tuo se, että moni tekijä ei välttämättä työskentele samalla työmaalla pitkään, vaan kiertää työnantajan osoittamissa vaihtuvissa työpaikoissa. Tämä valitettavasti lisää viruksen leviämisen riskiä.
Työmaaoloissa on tehostettu sosiaalisten tilojen siivousta kiinnittämällä erityistä huomiota käsin kosketettaviin pintoihin. Koronan vuoksi on tuotu työntekijöiden saataville käsidesiä, jota ei aiemmin ole ollut työmailla. Suusuojaimet ovat yleistyneet vauhdilla.
Toisaalta nämä varotoimenpiteet ovat näkyneet työmailla siten, että normaaleja flunssapoissaoloja ei ole ollut tai niitä on esiintynyt huomattavasti vähemmän.
On siis syytä jatkaa hyväksi havaittuja turvallisuuskäytäntöjä vastaisuudessakin.
Pandemia on aiheuttanut ns. eturintamalla työskentelevälle työnjohdolle lisää valvottavaa. Samalla se kuormittaa työnjohtoa ja luo henkistä painetta omasta ja kollegoiden terveydestä. Työmaata ei tuotannon työnjohto voi johtaa etänä kuten monilla muilla aloilla tehdään. Tekeminen on ihmisten johtamista ja ongelmanratkaisua ensisijaisesti paikan päällä, vaikka erilaiset tekniset välineet, kuten Teams, on nopeasti otettu käyttöön etäpalavereita varten.
Kaikesta huolimatta otimme Kainuussa keväällä ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun oppilaita rakentamiseen mukaan. Kädentaidon harjoitusta ja työnjohdon ensiaskeleita – missä sitä voisikaan paremmin tehdä kuin todellisessa rakentamisen ympäristössä ja kokeneemman opissa?
Samalla olemme tarjonneet ammattiaineiden opettajalle mahdollisuuden ohjata oppilaitaan käytännön työssä.
Niin oppilaat kuin opettajakin ovat olleet tyytyväisiä saadessaan olla mukana tekemässä kainuulaisille uutta sairaalaa.
Hyvää syksyä terveellisissä merkeissä kaikille rakentamisen parissa työskenteleville!
Jukka Lintunen
RKL:n 3. puheenjohtaja
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on saanut Rakennustietosäätiön kultaisen ansiomerkin. Ansiomerkki jaettiin Ehrnroothille keskiviikkona 20.8. Hän toimi pitkään RTS-konserniin kuluvan Rakennustieto Oy:n hallituksen jäsenenä. Nykyään...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle tuttuja. Taksin ratissakin hän on ehtinyt käydä, mutta rakennusala veti takaisin. Torniolainen rakennusinsinööri Antero Kinnunen on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa yli kymmenen vuotta. Alkuun...
Ammattikorkeakoulut lisäävät rakennusalan englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia. Ne houkuttelevat Suomeen opiskelijoita eri maista samalla, kun suomalaiset opiskelijat saavat valmiuksia toimia monikulttuurisissa projekteissa ja työelämässä. Ammattikorkeakoulut kansainvälistyvät...
RKL:n toimitusjohtajana vuosina 2020 – 2025 toiminut Maria-Elena Ehrnrooth on sa...
Suunnittelu, konsultointi, kuntoarviot ja valvonta ovat kaikki Antero Kinnuselle...
Rakennusalan merkitystä Suomelle ei voi liioitella. Kyse ei ole vain taloista j...