Valtakunnallinen Vuoden Rakennusmestari -palkinto 2018 on myönnetty rakennusmestari Tarja Hietamäelle. Palkinto luovutettiin RKL:n liittokokouksessa Turussa 18.11.2018.

Palkintolautakunnan vaakakupissa painoi Tarjan mielenkiinto kehittää omaa ammattitaitoaan aktiivisesti läpi elämän. Tarja valmistui alun pitäen rakennuspiirtäjäksi Otaniemestä 1978. Rakentaminen vei mennessään, rakennusmestariksi turkulainen valmistui 1985. Oppimisen nälkä on jatkunut aina näihin päiviin asti, Tarja on lopputyötä vaille valmis insinööri Turun ammattikorkeakoulusta.

Valtakunnallinen Vuoden Rakennusmestari -palkinto on julkinen tunnustus esimerkillisestä työstä ja rakentamisiin liittyvistä huomattavista ansioista. Palkinnolla halutaan korostaa myös rakentamisen ammattitaitoa ja kaikkien rakennusasiantuntijoiden tekemän työn merkitystä.

Vuoden Rakennusmestari on valittu jo vuodesta 1971 alkaen. Tarja Hietamäki on vasta historian toinen nainen, joka on kukitettu Vuoden Rakennusmestari -huomionosoituksella. Ensimmäinen Vuoden Mestariksi valittu nainen on 2002 palkittu Airi Penttilä.

Senaatti-kiinteistöjen Länsi-Suomen alueen rakennuttajapäällikkönä toimiva Tarja Hietamäki arvostaa työssään sen monipuolisuutta. Työ on laaja-alaista ja siinä on mahdollisuus toimia erilaisissa työryhmissä, kehitysprojekteissa ja pilottihankkeissa.

Kipinä elinikäiseen oppimiseen tarttui Tarjaan jo heti työuran alussa Hyvinkäällä.

”Olin töissä kaupungin palveluksessa, ja tein paljon työtä mestareiden kanssa. Kiinnostuin heidän töistään niin paljon, että päätin lukea itseni rakennusmestariksi”, Tarja muistelee.

Opiskelu luonnollisesti kannatti, koska jatko-opinnot ovat vieneet hänet useisiin ja vaikuttaviin hankkeisiin. Yksi ikimuistoisimmista hankkeista lienee Turun Akatemiatalon peruskorjaus 2015-2017. Urakka oli täysin suojeltu s1 kohde, joka valmistui ensimmäisen kerran jo vuonna 1815.

”Hanke oli osa Suomi Finland 100 ja Akatemiatalo 200 -tapahtumaa. Haasteellinen työ oli erittäin vaativa niin aikataulun kuin budjetin suhteen. Rakennus vihittiin lopulta juhlallisin menoin joulukuussa 2017 kolmen vuoden peruskorjauksen jälkeen – ja toistamiseen kaksi sataa vuotta sen valmistumisesta”, Vuoden Mestari kertaa projektia. Tänään uusklassismia edustavassa rakennuksessa toimii Turun hovioikeus.

Mielenkiintoisia hankkeita on työuralle kehkeytynyt muitakin. Tarja oli mukana projektipäällikkönä Turun Valtion virastotalon täydellisessä peruskorjauksessa ja hän toimii projektijohtajana Hämeenlinnan naisvankilan uudisrakennushankkeessa.

”Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut toimia useissa kiehtovissa projekteissa. Niissä on oppinut ja saanut kohdata erilaisia ammattilaisia. Seuraan toimialaa mielenkiinnolla, ja olen käynyt luennoimassa muun muassa sisäilmahankkeista eri foorumeilla.”

Turussa rakentaminen käy vilkkaana. Tänään Tarja on yhdessä Turun kaupungin kanssa rakentamassa pysäköintitaloa kaupungin keskustaan.

Vaikuttavan työkokemuksen lisäksi palkintolautakunta arvosti korkealle Vuoden Rakennusmestarin halua kehittää itseään ja hänen aktiivista otettaan rakennusmestarikunnan ammattiarvostukseen vaikuttamista sekä yhteisten asioiden hoitamista niin alueellisesti kuin kansallisesti.