Rakennustaito
17.3.2025
Dynaamista virtaussimulointia käytetään muun muassa tuuletuksen, rakennekestävyyden, sisäilman laadun ja virtausten sekä jäähdytyksen simulointiin, mutta myös melun ja energiankulutuksen minimointiin.
Rakennusten olosuhdesimulointiin erikoistuneen Equa Simulation Finland Oy:n toimitusjohtaja, tekniikan lisensiaatti Mika Vuolle odottaa simuloinnilta nykyistä vahvempaa roolia.
Simulointi pitää tehdä suunnitteluvaiheessa ennen päätöksentekoa, jotta siitä saadaan maksimaalinen hyöty.
”Simuloinnin nimenomaan pitää olla ohjaavaa, ei toteavaa. Kun ratkaisut on jo tehty, miksi tehdä enää tarkasteluja”, Vuolle kysyy.
”Simulointi toimii parhaiten siinä, että tuotteita ja ideoita verrataan keskenään päätöksenteon pohjaksi. Tosin absoluuttiset lukuarvotkin ovat tärkeitä mitoituksessa ja laitevalinnassa”, hän lisää.
Simulointi toimii parhaiten siinä, että tuotteita ja ideoita verrataan keskenään päätöksenteon pohjaksi.” Mika Vuolle
Mitä tarkemmin lähtötiedot on määritelty ja mallinnus tehty, sen varmempia voidaan olla mitoituksen tasosta.
Virtaussimulointimenetelmällä haetaan nyt apua asumiseen, esimerkiksi ilman aerosolien levittämien sairauksien kuriin saattamiseen. Aerosolit ovat läpimitaltaan alle viiden mikrometrin kokoisia pisaroita (yksi mikrometri on millimetrin tuhannesosa). Sama pätee rakennuksen virtausten tekniseen hallintaan esimerkiksi ilmanvaihdon virtausten simuloinnissa.
”Rakennustekniikassa voidaan tutkia esimerkiksi sisäilman virtauksia erilaisten ilmanvaihto- ja suodatus- sekä lämmitysratkaisujen paremmuuden arvioimiseksi”, sanoo erikoistutkija Aku Karvinen VTT:stä.
VTT:n tutkimushankkeessa simuloinnin pohjalta mitoitettiin päiväkodin aerosolipitoisuuksia ilmavälitteisen virusaltistumien vähentämiseksi. Mallissa sisäilmaa rikastettiin puhtaalla ilmalla. VTT:n tekemän riskienarvioinnin ja ilmanpuhdistimien mitoituksen avulla puhdasta ilmaa saatiin lisättyä päiväkotien tiloihin kaksinkertainen määrä aikaisempaan verrattuna. Lasten sairastuvuus väheni 18 prosenttia.
Turun ammattikorkeakoulun Anojanssi-projektissa puolestaan simulointiin, miten häiritsevänä tieliikennemelu koetaan eri äänitasoilla erityyppisten väylien varrella kerros- ja pientaloissa. Toisena numeerisena tavoitteena oli määrittää, miten erilaiset ei-akustiset taustatekijät selittävät melun häiritsevyyttä.
Virtaussimulaattori on ilmastointilaiteteollisuudessa jo yleinen suunnittelutyökalu. Simuloinnin lähtöarvojen laskenta on pieni ongelma. Siinä käytetään James Lighthillin aaltoyhtälön lähdekenttää.
Metropolian yliopettajan Rauno Holopaisen mukaan tämä simulointialustojen matematiikka ohittaa AMK-tason, ja siksi virtaussimulointitutkimus on nyt enimmäkseen keskittynyt Aalto-yliopistoon.
Metropolia on silti tuottanut ainakin yhden ilmavirtausdynamiikan suunnannäyttäjänä pidetyn opinnäytteen: Jaakko Ruottisen Ansys Fluent -ohjelmistolla tuotettu Asuinkerrostalon seinäulospuhalluksen virtaussimulointi -tutkimus auttoi ulkoilman sisäänottoaukkoihin liittyvien pullonkaulojen paikallistamisessa.
Aalto-yliopiston professori Risto Kosonen nimeää menestykseksi sisäilman aerosolien pitoisuussimuloinnin.
”Siinä toimii aikaan ja paikkaan liittyvä ilman epäpuhtauksien laskenta, jonka avulla voidaan tutkia ilmanjaon tehokkuutta”, Kosonen sanoo.

Kun asuntoa jäähdytetään kastepisteen ohjauksella toimivilla laitteilla, on tärkeää ottaa asumisen arjen vaikutukset tarkasti huomioon kosteuskuormien hallinnassa. Simuloinnissa sisäiset lämpökuormat ja käytännöt pitää määritellä johonkin kohtuulliseen tasoon, joka vastaa mahdollisimman hyvin normaalin asumisen käytäntöjen kuormia.
Dynaamisella simuloinnilla ja tilojen lämpötaseilla mitoitetaan tarvittavat jäähdytystehot, jotta haluttu lämpötila voidaan ylläpitää tai vaihtoehtoisesti mitoittaa jäähdytysteho niin, että jäähdytyksen asetusarvo ja tavoitearvo poikkeavat toisistaan. Tavoitelämpötila voi olla +25 astetta ja jäähdytyksen asetusarvo +23 astetta.
Yksi koulukunta uskoo parempaan aurinkosuojaukseen erillisten jäähdytysjärjestelmien asemesta.
Yksinkertaisimmillaan etukäteisen simulointimallin avulla tiedämme, mitä valmiit rakenteet kestävät rajuissa sääoloissa esimerkiksi katolla tai pihalla.
Rakennustekniikka- ja talotekniikka-alan teollisuusprofessori Pia Sormunen Tampereen yliopistosta huomauttaa, että virtaussimuloinnin hyödyt eivät välttämättä aina ole niin yksiselitteisen hyviä, kuin mitä simulaatio-ohjelmistojen valmistajat saattavat mainostaa.
Simulointiprojektin kustannukset voivat toisinaan nousta varsin korkeiksi, vaikka esimerkiksi fyysisten malli- ja koekappaleiden valmistus voitaisiinkin ohittaa käyttämällä simulaatiota.
Teksti ja kuvat Reijo Holopainen
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen alhaiselle tasolle. Vuosina 2023 ja 2024 aloitusmäärät olivat reilusti alle 20 000 asuntoa. Tänä vuonna aloitetaan arviolta noin 20 000 asunnon rakentaminen. Viimeksi vastaavilla asuntorakentamisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20 p:nä 1917, jolloin maamme silloinen hallitus kirjelmällä tie- ja vesirakennusten ylihallitukselle määräsi työt aloitettaviksi. Alkujaan oli rakennusajaksi ajateltu 3 vuotta, mutta töiden alettua puhjennut...
KIRA-alalle suunnattu tekoälyopas sai kesällä uutta sisältöä, ja lisää on luvassa. Verkkojulkaisu auttaa yrityksiä laatimaan omia ohjeistuksiaan. Yhteistyö oppilaitosten kanssa on myös vauhdissa. Rakennustietosäätiö (RTS) ja A-Insinöörit Oy julkaisivat viime tammikuussa verkossa...
Asuntorakentamisen aloitusmäärät ovat viime vuosina romahtaneet poikkeuksellisen...
Rakennustaito 16/1925 Radan rakennustyöt voidaan katsoa alkaneiksi joulukuun 20...
Perinteisesti rakentaminen on ollut paikallista toimintaa. Raskaita ja kookkaita...