Rakennustaito
15.12.2023
RKL:n ja RIA:n yhteinen Yrittäjäpäivä järjestettiin taas tauon jälkeen Helsingissä ja striimattuna verkkoon. Tiivis aamupäivä alkoi Pekka Pajakkalan suhdannekatsauksella. Vaikka koko rakentaminen on vähentynyt noin 10 prosenttia, on tilanne yrityksillä ja yhteiskunnassa aivan erilainen kuin 1990-luvulla, jolloin lama pudotti asuntojen hintojakin noin 40 prosenttia. Suomi on muita maita enemmän ”sijoittanut seiniin”, bkt:sta jopa 15 prosenttia muodostuu rakentamisesta. Nettomaahanmuutto on tärkein kasvua aiheuttava tekijä.
Rakennusteollisuus RT:n asiantuntijalla Jani Kemppaisella oli paljon kerrottavaa sääntelystä – mutta epävarmuus jatkuu, kun asetusten sisältö puuttuu, ja aika alkaa käydä vähiin. Samalla kun pyritään korjaamaan rakentamislain valuvikoja, pyritään aloittamaan alueidenkäyttölain uudistus. Kemppaisen mukaan rakentamislaki säädettiin väärässä järjestyksessä – olisi ensin pitänyt sopia alueidenkäytöstä.
Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari puolestaan kertoi yleisölle, mitä hallitusohjelma lupaa yrittäjille. Tällä kertaa hallitusohjelmassa on lukuisia hyviä kirjauksia yrittäjien kannalta, kuten ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen, mutta kirjaukset tulisi viedä myös sääntelyyn ja käytäntöön. Eduskuntaan valittiin kaikkiaan 45 yrittäjää, 10 enemmän kuin edelliskaudella. Jaskari nosti myös esiin kuntien omistamien yhtiöiden muodostaman suljetun markkinan, jonka arvo on arviolta jopa 15 miljardia euroa.
Yrittäjäpuheenvuorot pitivät RIA:n Tommi Luukkonen, joka on Arkkitehtipalvelu Oy:n perustajaosakas, ja RKL:n yrittäjäkommentit antoi Marit Sivén.
Sivén ilmaisi huolensa myös siitä, että taloyhtiöt eivät tahdo helpolla saada rahoitusta korjausrakentamiseen. Päivän juoksutuksesta vastasivat RIA:n ja RKL:n toimitusjohtajat.

Filosofian maisteri Antti Pulkkinen on aloittanut RKL:n viestinnän asiantuntijana Pasilassa marraskuussa. Hänen tehtäviinsä kuuluvat esimerkiksi sisällöntuotanto RKL:n eri viestintäkanaviin sekä KIRA-foorumin viestintäyhdyshenkilönä toimiminen. Helsingissä asuva Pulkkinen on toiminut pitkään organisaatioviestinnän tehtävissä ja myös toimittajana. Tervetuloa tiimiin!

RKL:n jäsenillä on nyt mahdollisuus varata lomaviikko monelle tutusta pohjoisen kohteesta Saariselältä suoraan Rakennusmestarien Säätiön kautta.

RKL:n ja Rakennuslehden yhteinen työmaakilpailu saatiin taas päätökseen. Kovatasoisen kilpailun finaalissa oli NCC:n Nordean Helsingin Vallilassa sijaitsevan toimistorakennuksen eli Project Boost C5:n lisäksi mukana Haahtelan Lyyra sekä kolme Skanskan kohdetta eli Finlandia-talo, Atlas ja Ruskeasuon varikko.
Voiton vienyt työmaa oli monin tavoin haastava jo senkin tähden, että tilaaja on kansainvälinen kiinteistökehitysyhtiö Pembroke.
”NCC:n työmaalla korostuivat hyvä johtaminen ja toimiva viestintä. Raatiin teki vaikutuksen luova ongelmanratkaisu ja korkeatasoinen laadunhallinta, johon kuuluvat myös työmaan moitteeton turvallisuus ja siisteys”, sanoo raadin puheenjohtaja, RKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth.
JOULUKUU 2023
Betonityönjohtaja: betonielementtitehdas/ infra ja sillat/ talorakennus koulutus 3/4 jakso 12.–14.12.2023
Yleinen koulutus: Työnhakutrilogia 1/3: Työnhaku 12.12.2023
Yleinen koulutus: Työnhakutrilogia 2/3: LinkedIn 19.12.2023
TAMMIKUU 2024
Rakennuttajan turvallisuuskoordinaattori 11.1.2024 RIL
Betonityönjohtaja 4/4 jakso 16.1.2024-18.1.2024
Yleinen koulutus: Työnhakutrilogia 3/3: CV 16.1.2024
Yleinen koulutus: Märkätilakoulutus 23.1.2024
HELMIKUU 2024
Yleinen koulutus: Kiertotalous osaksi rakentamisen arkea III 15.2.2024
MAALISKUU 2024
RAVS 1. jakso 5.–7.3.2024
Vastaava työnjohtaja / valvojapäivät 14. – 15.3.2024
Vastaavan työnjohtajan pätevyyskoulutus 1. jakso 19.–21.3.2024
Yleisiä koulutuksia vahvistetaan vuoden 2024 alusta alkaen muun muassa eläkkeelle siirtymisestä ja rakennusfysiikasta. Seuraa kanaviamme!

Jyväskylän yhdistys järjestää perinteisen hiihtotavan kilpailun RKL:n jäsenille Laukaan Peurungalla lauantaina 10.2. Nyt kaikki voitelemaan vanhat Peltoset! Kaikenvauhtiset hiihtäjäsankarit
ovat tervetulleita mukaan.

Keilat kolisivat Kuopion Keilakukossa lokakuussa, kun RKL:n mestaruuksista miteltiin. Pohjolan Hopeamaljan veivät Jyväskylän yhdistyksen veteraanit Risto Takanen ja Risto Pelkonen
(kuvassa Jyväskylän joukkueessa). Vuorivillatuopin keilasi kotiin Turun yhdistys. Paljon onnea keilasankareille!

Liittohallituksen jäsen ja Porin yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Kukkakorpi täytti 60 vuotta marraskuussa ja hallituskollega Oulun yhdistyksestä Jarmo Nikkarikoski 70 vuotta lokakuun lopussa. Liittohallitus onnitteli makeasti aktiivijäseniään Hämeenlinnan kokouksessa. Lämpimät onnittelut!

Perinteiset rakentajien SM-suunnistuskilpailut juostiin syyskuun lopussa Salon Perttelissä. Joukkueviestissä
Helsingin yhdistys hallitsi kisaa. Kaikki tulokset ovat nähtävillä RKL:n verkkosivuilla.

RKL:n Pohjoisen aluekokouksen oheisohjelma vei osallistujajoukon Torniosta Pohjois-Ruotsin kierrokselle. Matkalla tutustuttiin muun muassa paikallisiin rakennushankkeisiin ja betonielementtitehtaaseen. Lue juttu vierailusta.
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on ollut rakentamassa poliisiasemia, urheiluhalleja, vankiloita ja sairaaloita. Hän on halunnut aina myös jakaa osaamistaan ja kehittää rakennusalaa. RKL:n puheenjohtaja Jukka Lintusen ura on vienyt hänet...
Rakennusala elää jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kestävyysvaatimukset, digitalisaatio, lakien ja asetusten muutokset sekä työelämän muuttuvat odotukset haastavat alaa monesta suunnasta. Näiden rinnalla myös toimintakulttuurilla on suuri merkitys alan...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut en...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...