Rakennustaito
19.11.2019 | Päivitetty 19.11.2019
Vuoden Rakennusmestari 2019 Matti Vihinen on päätoimisesti rakennuttanut, valvonut ja johtanut erilaisia rakennushankkeita vuosina 1995–2017. Hankkeet ovat pääosin sijoittuneet vanhan Keski-Suomen maakunnan alueelle. Lisäksi hankkeita on ollut Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa. Palkintolautakunnan vaakakupissa painoi Vihisen vahva työ nimenomaan rakennuttajana.
Vihinen toimi rakennuttajana ja valvojana ensin oman yrityksen lukuun vuosina 1988–1998 asiakkainaan SOK ja Kesko. Tämän jälkeen hän siirtyi Osuuskauppa Keskimaan palvelukseen, jonka leivissä hän on rakentanut kohteita yhteensä noin 700 miljoonan euron arvosta.
”Koko urani aikana olen ollut rakentamassa ja rakennuttanut kohteita miljardin euron edestä”, Vihinen ynnää.
Kohteita on vuosien saatossa ollut useita satoja. Viime vuosien aikana suurimpia kohteita ovat olleet Sokos keskuksen muutostyöt (30 500 kerrosalaneliömetriä), Sokos Hotel Alexandran muutos- ja laajennustyöt ja Hotel Paviljonki ja sen laajennus.
Vuosien 2016–2018 merkittävin kohde Vihisellä oli Prisma Seppälä, hankeen lattiapinta-ala oli 42 000 kerrosneliötä ja tilavuus noin 220 000 kuutiometriä. Vihisen mukaan lähes 50 miljoonan euron hankkeessa kustannukset pitivät täsmällisesti paikkansa ja hanke valmistui kaksi viikkoa etuajassa. Lisäksi naapuriin rakennettiin Prismaan kiinni kauppakeskus Seppä, ja rakennusten yhteensovittaminen oli haastavaa. Prismakeskus ja Kauppakeskus Seppä ovat Suomen kahdeksanneksi suurin kauppakeskuskokonaisuus.
Vuoden Rakennusmestari 2019, kiinteistöneuvos Matti Vihinen (oik.) palkittiin RKL:n liittokokouksen yhteydessä Lahdessa. Vieressä puheenjohtaja Ari Autio.
Viime vuonna Vihinen palkittiin Jyväskylässä Vuoden Keski-Suomen
rakennusmestaripalkinnolla ja hänelle myönnettiin kiinteistöneuvoksen arvonimi. Tämän vuoden palkinto yllätti Vihisen jälleen positiivisesti.
”Nöyräksi vetää nämä myönnetyt palkinnot. Koen, että tämän vuoden palkinto on palkitseminen myös koko maakunnalle, eihän sitä yksinään rakenneta”, Vihinen kiittää kollegoitaan.
Vuoden mestari jäi keväällä eläkkeelle. Rakentaminen ei kuitenkaan ole kokonaan loppunut: 62-vuotias Vihinen tekee vielä projekteja oman yrityksensä Winmaconin nimissä. Vihinen ei halua kalenteriaan täyteen, vaan hän valikoi lähinnä kiinteistön projektinjohtohommia ja niiden erilaisia edunvalvontatehtäviä.
Palkintolautakunta arvosti korkealle Vuoden Rakennusmestarin pitkää
kokemusta erialaisissa rakentamisen hankkeissa. Vuoden Rakennusmestariksi valinta lämmitti kokeneen rakentajan sydäntä.
”Kunnioitan valintaa Vuoden Rakennusmestariksi. Painotan vielä, että tämä on palkinto monelle maakuntamme ammattitaitoiselle rakentajalle”, Vihinen kiittää.
RKL:n liittokokouksessa julkistettiin myös RKL:n Vuoden Nuori Rakennusmestari/Insinööri AMK 2019. Lempääläisen rakennusmestari Jussi Nurmisen valintaan vaikutti erityisesti nuoren rakennusmestarin rikas työkokemus. Lisäksi Nurminen on aina ollut aktiivisesti mukana RKL:n toiminnassa jo kouluajoista lähtien.
Vuoden nuoren osaajan palkinto jaettiin kymmenettä kertaa.
Jussi Nurminen on oiva osoitus siitä, että nuori mestari pääsee eteenpäin urallaan. Tällä hetkellä Nurminen työskentelee Tampereella SRV:n palveluksessa. Vuoden Nuori mestari on toiminut työnjohtajana Tampereella tammikuussa 2020 avautuvassa Marriott International -hotellissa. Vaativan rakennusluokan hanke piti sisällään 11 kerrosta.
Jatkossa nuoren sankarin matka jatkuu Tampereen Kansi -hankkeessa monitoimiareenan ja areenahotellin rakentamisessa.
Vuoden Nuori Rakennusmestari Jussi Nurminen rakentaa nyt 11-kerroksista hotellia ja siirtyy ensi vuonna Tampereen Kansi -työmaalle.
”Tampereen Kansi -hanke kiinnostaa valtavasti, sinne olisi kiva päästä seuraavaksi. Se on sellainen ”Once In a Lifetime” -kohde. Kohteessa riittää kimuranttia rakentamista laidasta laitaan”, Nurminen laskee.
Nurminen valmistui vuonna 2015 rakennusmestariksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta, ja liittyi samana vuonna Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n varsinaiseksi jäseneksi.
Nuori rakennusmestari oli jo opiskelija-aikana aktiivinen toimija järjestötyössä. Hän liittyi heti opintojen alussa RKL:n opiskelijajäseneksi, ja hän vaikutti tapahtumien sisältöihin innokkaasti verkottuen samalla erilaisten rakennusalan tulevien ammattilaisten ja työelämässä olevien kokeneempien mestarien kanssa.
Tuoreella Vuoden Mestarilla on selkeä viesti nuorille valmistuville mestareille.
”Olen kokenut, että RKL on luonteva kumppani jo opiskelujen alkuvaiheessa. Kannattaa olla aktiivinen, sillä RKL tarjoaa verkostoa kautta maan. Siitä on hyötyä työelämässä todella paljon”, Nurminen vakuuttaa.
1971 Mauri Kivikoski
1972 Erkki Aittovaara
1973 Reino Matikainen
1974 Pentti Pennanen
1975 Kauko Pöyhiä
1976 Eero Helin
1977 Kalevi Kärki
1978 Veikko Koskinen
1979 Mauri Kurki
1980 Aulis Alamäki
1981 Theodor Kyckling
1982 Risto Syrjänen
1983 Ari Angervuori
1984 Eero Väyrynen
1985 Eino Liimatainen
1986 Teuvo Toivonen
1987 Matti Mäkinen
1988 Viljo Pietiäinen
1989 Matti Elg
1990 Pentti Nykänen
1991 Arvo Olkkonen
1992 Raimo Kekkonen
1993 Arto Raunio
1994 Ahti Kohtala
1995 Seppo Aho
1996 Risto Jokinen
1997 Paavo Tanhuala
1998 Kauko Huttunen
1999 Arvo Taskinen
2000 Kari Nieminen
2001 Martti Rissanen
2002 Airi Penttilä
2003 Matti Eklund
2004 Heikki Haapanen
2005 Veikko Majava
2006 Olli Hanhiniemi
2007 Juha Kansonen
2008 Unto Pakarinen
2009 Markku Muhonen
2010 Raimo Vessonen
2011 Eero Reijonen
2012 Jukka Lintunen
2013 Harri Sirén
2014 Juha Alapuranen
2015 Jari Lainio
2016 Terho Kaskinen
2017 Esa Kiiveri
2018 Tarja Hietamäki
2019 Matti Vihinen
2010 Sanna-Kaisa Pylvänäinen Vuoden Nuori Rakennusinsinööri
2011 Mika Kuukkanen Vuoden Nuori Rakennusmestari
2012 Veera Kehtola Vuoden Nuori Rakennusinsinööri
2013 Rami Järvinen Vuoden Nuori Rakennusmestari
2014 Kim Mäkiruoho Vuoden Nuori Rakennusmestari
2015 Niilo Hämäläinen Vuoden Nuori Rakennusmestari
2016 Tuomas Tommila Vuoden Nuori Rakennusmestari
2017 Tatu Hotokka Vuoden Nuori Rakennusmestari
2018 Joonas Anttila Vuoden Nuori Rakennusmestari
2019 Jussi Nurminen Vuoden Nuori Rakennusmestari
Teksti ja kuvat Jari Kostiainen
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muassa lupaprosessin ja rakennusvalvonnan näkökulmasta. Iltapäivän muita aiheita olivat talouden ja sijoitusympäristön näkymät sekä yrittäjiä koskevat veromuutokset. Johtaja Lassi Järvinen Mandatumista...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt Maria-Elena Ehrnrooth siirtyi kansainvälisten asioiden kehitysjohtajaksi Keskuskauppakamariin. Hänen viimeinen työpäivänsä RKL:ssä oli 29.1.2025. Uutta toimitusjohtajaa haetaan aktiivisesti, kertovat...
PERJANTAI 13.6. Frisbeegolf klo 18.00 (paikalla 17.30)Paikka: KeljonkangasSarjat: M jäsenet, M opiskelijat, N jäsenet ja N opiskelijat. Ei osallistumismaksua. Osallistumisoikeus RKL:n ja RIA:n jäsenillä..Ilmoittautuminen: 10.6. mennessä Antti Kinnunen, antti@akvalvonta.fi LAUANTAI...
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muas...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt M...
Keskiluokan tarpeisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sanoo kaupunkitutkij...