Rakennustaito
12.3.2019
Rakennusmestarien talon kiinteistökehityshankkeen seurauksena rakennuksen käyttötarkoitus on päätetty muuttaa hotelliksi. Lähes vuoden kestäneen hotellioperaattorien kartoituksen ja kilpailutuksen tuloksena operaattoriksi valikoitui kotimainen Primehotels Oy ja rakennushankkeen toteuttajaksi Lehto Group Oy.
Rakennusmestarien taloon valmistuva hotelli avataan talven 2021 aikana. Hotellihuoneita kiinteistöön valmistuu 230 kappaletta, kokous- ja juhlatiloja yli 500 neliömetrin verran. Hotellin yhteyteen tulee ravintola, baari ja liiketiloja.
”Rakennusmestarien taloon liittyy valtava määrä nostalgiaa ja muistoja. Se on nyt saatava kuntoon, jotta hyviä hetkiä voidaan viettää talossa myös jatkossa”, Rakennusmestarien Säätiön hallituksen jäsen Ari Autio toteaa.
”Kyseinen hotellihanke sopii meidän valikoimaamme mainiosti jo rakennuksen värikkään historian johdosta. On hienoa olla mukana kirjoittamassa uutta lehteä sen historiassa”, Primehotelsin toimitusjohtaja Tomi Peitsalo iloitsee.
Säätiö on perustettu 1952 ja sen tehtävänä on kehittää, avustaa ja tukea rakennusmestarien ammattitaitoa sekä edistää rakennusmestarikoulutusta. Säätiö omistaa kokonaisuudessaan Rakennusmestarien talon, joka on rakennettu kahdessa eri vaiheessa. Fredrikinkadun lännen puoleisen tontin osan 5-kerroksinen rakennus on valmistunut 1936. Sen on piirtänyt rakennusmestari Heikki Kaartinen. Siellä oli aluksi asuntoja sekä toimisto- ja liikehuoneistoja.
Nykyinen Rakennusmestarien Talo valmistui 1966. Fredrikinkadun puoleisessa rakennuksessa tehtiin hyvin laajat muutostyöt. Vanhaa 5-kerroksista osaa korotettiin yhdellä sisäänvedetyllä kerroksella. Vesikaton muoto muutettiin ja 1. kerroksen kadunpuoleiset osat muutettiin avoimeksi kävelyarkadiksi.
Samanaikaisesti rakennettiin Eerikinkadun idän puoleiselle tontin osalle uudisrakennus. Se valmistui 1966. Uudisrakennuksen ja vanhan osan muutostyöt suunnittelivat arkkitehdit Risto-Veikko Luukkonen ja Helmer Stenroos. Uudisrakennus ja vanha osa on yhdistetty sisätiloilla toisiinsa.
Rakennus on pitkään ollut pääasiassa toimistokäytössä. Rakennuksen katutasossa sekä ensimmäisessä kerroksessa on sijainnut liike- ja ravintolatiloja. Rakennuksessa on tehty useita uudistus- ja korjaustöitä vuosien varrella. Tästä huolimatta rakennukseen on kertynyt vuosien saatossa korjaus- ja muutostarvetta erityisesti talotekniikkapuolelle. Rakennus on pääasiassa toimistokäytössä, jossa nykyajan vaatimukset ovat huomattavasti erilaiset kuin rakennuksen valmistuessaan edellisestä laajemmasta muutoksestaan 1966.
Helsinkiläiset muistavat Rakennusmestarien Talon ehkä parhaiten ravintola Maestrosta. Legendaarinen tanssiravintola oli pitkään Helsingin yöelämän keskeisimpiä viihdekeskuksia. Tiloissa on toki toiminut muitakin ravintoloita, mutta oli vain yksi Maestro. Myös katutasossa vuodesta 1992 toiminut Corona-baari on helsinkiläisille hyvän musiikin ystäville ja biljardinpelaajille lähes pyhiinvaelluspaikka.
Teksti Rakennustaito, kuva Jari Kostiainen
Aivotyö sekä kuormittaa että innostaa RKL:n ja RIA:n jäseniä. Nyt koottiin vertailuaineisto vuoden 2021 laajalle Aivotyökyselylle. Erot vuosien 2023 ja 2021 tulosten välillä eivät olleet suuria, mutta korona-ajan rajoitusten päättyminen voi piillä positiivisten siirtymien...
Liiton tuorein kunniajäsen Jarmo Nikkarikoski on varsinainen yhdistyskonkari. Hän palvelee kolmatta kertaa liittohallituksessa, nyt Pohjoisen alueen edustajana. Rakennusmestarin ammatti tuli Jarmo Nikkarikoskelle verenperintönä: isä-Pekka oli valmistunut Vaasan tekusta vuonna 1953, samana...
RKL :n verkkosivujen alla on nyt 17 yhdistyksen alasivut. Jokaisella RKL:n jäsenyhdistyksellä on mahdollisuus ylläpitää omia verkkosivujaan rkl.fi-sivuston alla. Yhdistysten on ilmoitettava RKL:n toimistolle, jos sivut halutaan säilyttää. Lisäksi tarvitaan ilmoitus, kenelle...
Aivotyö sekä kuormittaa että innostaa RKL:n ja RIA:n jäseniä. Nyt koottiin verta...
Liiton tuorein kunniajäsen Jarmo Nikkarikoski on varsinainen yhdistyskonkari. Hä...
RKL ja RIA tiivistävät yhteistyötään – puheenjohtajat edustivat Pytinki-messuill...
Vastaa