Rakennustaito
15.2.2016 | Päivitetty 22.2.2016
Rakennusmestari Markku Kokkosen uravalinta oli melko selkeänä ja keskikouluaikaan. Kun naapurissa asunut rakennusinsinööri vielä rohkaisi alalle, niin aiemmin mielessä pyörineet kalatalousalan opinnot jäivät taka-alalle.
Nykyisen työnantajan, Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelun leivissä erikoisin ja mielenkiintoisin rakennuskohde on epäilemättä ollut Serlachius-museoihin kuuluvan, kesäkuussa 2014 valmistuneen taidemuseo Göstan laajennusosa, Paviljonki.
Markku kertoo, että laajennusosan rakennustyöt alkoivat syksyllä 2012. Koko rakennushankkeen kustannusarvio oli noin 20 miljoonaa euroa.
Paviljonki palkittiin muun muassa vuoden puurakennuksena Suomessa vuonna 2014. Kansainvälistä näkyvyyttä Göstan Paviljonki sai ”Mies van der Rohe 2015” -kilpailun ehdokkuudella.
Rakennusvaiheessa teetti lujasti työtä se, että mittamies pysyi mukana kuviossa. Suoria linjoja rakennuksessa kun ei ollut oikeastaan missään. Tehtävälle työlle ei ollut selkeää toistoa, vaan joka nurkassa tilanne oli erilainen. Työtunteja normaaliin hallirakentamiseen verrattuna kertyi moninkertaisesti.
Rakennusvaiheessa arkkitehdit poikkesivat paikalla ja yhteistyö heidän kanssaan sujui hyvin. Vaikka espanjalaiset voittivat suunnittelukilpailun, niin rakennuksen pääsuunnittelija oli kuitenkin suomalainen toimisto. Sen johdolla tehtiin lukuisia pieniä järkeistyksiä rakentamiseen, jotka sopivat myös espanjalaisten pirtaan.
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran. Jos on yleisurheilun palkintosijoilla paljon tuttuja nimiä, frisbeegolfissa samat nimet tuntuvat hallitsevan peliä. Lajista on tullut Mikko Ohra-ahon ja Eemeli Koiviston...
Naantalin Kultaranta Resort tarjosi upeat puitteet ja jo aamusta lähes trooppisen sään, kun 71 RKL:n golffarin yhteislähtö alkoi. Kaunis kenttä tarjosi sopivasti haastetta, ja hanhiparvien hätistely lisäsi vaikeuskerrointa. Turun yhdistyksen järjestelyt pelittivät erinomaisesti ja...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...
Loviisan Asuntomessut tarjosivat heinä-elokuussa niin wau-arkkitehtuuria kuin ta...
Vastaa