Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa moni­toimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on suunnitellut JKMM Arkkitehdit Oy.

Fiini kuuluu SKiB-kampukseen, jonka omistaa suomenruotsalainen säätiö, Svenska Kulturfonden i Björneborg (SKiB). Säätiö ylläpitää kampusalueella myös ruotsinkielistä yhtenäiskoulua, Björneborgs svenska samskolaa, ja päiväkotia.

Fiini vihittiin käyttöön tammikuussa, ja sen toiminta on käynnistynyt asteittain alkuvuonna. Kulttuuritalossa toimii myös pohjoismainen kirjasto Skibban.

Porilainen kauppias Hjalmar Widbom perusti säätiön vuonna 1919. Vuosikymmenien saatossa SKiB on saanut lahjoituksia monilta tahoilta. Säätiö on laajentanut toimintaansa ja lisännyt kiinteistö­omaisuuttaan. Opetuksen ja kulttuurin ohella SKiB tukee yhteisöllistä senioriasumista.

Teksti Martti Ristimäki kuva Anssi Koskinen