Rakennustaito
4.12.2023
Ensimmäisenä päivänä perjantaina 20.10. pidettiin varsinainen aluekokous Torniossa, minkä jälkeen siirryttiin Luulajaan.
Lauantaina 21.10. ohjelma alkoi tutustumisella Ruotsin sisarjärjestöön. Svenska Byggingenjörernas Riksförbundin (SBR:n) Peter Muskos kertoi Norrbottenin yhdistyksen toiminnasta. Keskusteluissa nousi esille harmonisoinnin tarve henkilöpätevyyksissä: esimerkiksi yhteisille pohjoismaisille työturva- ja tulityökorteille löytyi kannatusta.
Lounaan jälkeen rakennusalan työnantajaorganisaatio Svenska Byggforetagenin edustaja Erik Ranängen esitteli poimintoja Norrbottenin ja Västerbottenin alueen rakennushankkeista.
Myöhemmin iltapäivällä ohjelmassa oli tutustuminen Prefabmästarna Sverige AB:n betonielementtitehtaaseen Öljebyssä. Tehdas on suomalaisten Lujabetoni Oy:n ja Ylitornion Betonituote Oy:n yhteisomistuksessa.
Sunnuntaina 22.10. päästiin vielä tutustumaan Euroopan suurimpaan valjastamattomaan koskeen, Storforseniin Piitimejoessa Älvsbyssä. Sen jälkeen lähdettiin paluumatkalle kohti Torniota.
Aluekokouksen järjestelyistä vastasi Tornion Rakennusmestarit ja -insinöörit. Yhdistys haki ja sai tukirahoitusta oheisohjelmaan Rakennusmestarien Säätiöltä.
Kuva RKL Pohjoisen alue
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...