Rakennustaito
28.9.2023
Rakentamisen suhdannenäkymät heikkenivät kesän aikana, eikä odotettua käännettä asuntokaupassa ole näkynyt. Päinvastoin – kuluvana vuonna jäätäneen kauppamäärissä alle 50 000:n rajan. Yhtä vähän asuntokauppaa on tehty viimeksi vuonna 2003. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton tilastojen mukaan jopa finanssikriisin vuotena 2009 asuntokauppaa käytiin enemmän.
Inflaation kiihtyminen on taittunut, mutta EKP nosti vielä syyskuussa ohjauskorkoa. Kuluttajia huolettaa, ja rakennusfirmoilla on vaikeaa. Alan yrityksiä on haettu jo konkurssiin – joukossa on myös tunnettuja ja vakiintuneita toimijoita. Uudisrakentaminen on käytännössä seisahtunut.
Samaan aikaan kuin alaa kurittavat hintojen nousu, rahoitusvaikeudet ja kysynnän hiipuminen, tuottaa tuleva sääntely vielä kosolti epävarmuutta. Uuden rakentamislain tuomiin muutoksiin on varauduttava, vaikka nelisenkymmentä asetusta odottaa vielä muotoiluaan ja uusi hallitus saattaa vielä avata jo säädettyjä pykäliäkin. Matalasuhdanne ja lisääntyvä sääntely ovat tuplataakka, jota on raskasta kantaa yhtä aikaa.
Kasvuohjelman hedelmiä saamme vielä odottaa. Vihreä siirtymäkään ei vielä tuota työpaikkoja tarvittavaan tahtiin. Nopeina keinoina vaimentaa taantuman iskua on RKL:kin esittänyt ARA-tuotannon kasvattamista ja julkisten investointien vauhdittamista. Hallitusohjelmaan kirjattujen kolmen miljardin euron liikenneinvestointien käynnistystä pitäisi aikaistaa. Julkisella elvytyksellä saadaan yritykset selviämään pahimman yli.
Hallitusohjelman rakennusalaa koskevat kirjaukset lupaavat paljon hyvää: sääntelyn keventämistä, byrokratian purkua ja investointeja. Myös edellisellä kaudella telineisiin jäänyt ja nyt uudestaan käynnistettävä alueidenkäyttölain uudistus voi luoda mahdollisuuksia alalle.
Vaikeina aikoina on tärkeä pitää huoli henkilöstön osaamisesta, sillä kun sykli muuttuu, edessä on taas sama murhe kuin tähänkin asti eli osaajapula. Samalla kun kärvistelemme taantumassa ja työttömyys lisääntyy poikkeuksellisesti myös rakennusalalla, on meillä vastassa sama väestöhaaste kuten jo aiemmin. Suomi ikääntyy vauhdilla, eivätkä tekijät riitä. Siksi katsomme kauemmas ja osallistumme osana kira-alan konsortiota tutkimukseen, miten pieniä ja keskisuuria yrityksiä voidaan auttaa ulkomaisen työvoiman rekrytoinnissa.
Nyt on pidettävä huolta myös siitä, että alalle saadaan houkuteltua nuoria ja varmistettava samalla kokeneempien pito. Se edellyttää aktiivisia toimia ja positiivista viestintää: rakennusalalla tulee työ jatkumaan.
Maria-Elena Ehrnrooth, päätoimittaja
PS. Hallitusohjelmaan tuli kahteenkin kertaan maininta RKL:n tärkeimmästä tavoitteesta, koulutuksen paremmasta läpäisystä. On lupa odottaa, että hallitus etsii pian toimivia keinoja sen tukemiseen.
Neuvontainsinööri Mohamad Abdul-Sattar auttaa tontinostajia ja tekee tarkastuskäyntejä. Kirkkonummen rakennusvalvonnan puhelinpalvelussa hän neuvoo asiakkaita suomeksi, englanniksi ja arabiaksi – kaikille kolmelle kielelle löytyy käyttöä kasvukunnassa. Rakennusinsinööri Mohamad...
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin Mustasaaren alueelle. 1600-luvun keskivaiheilla oli 256 tonttipaikkaa. Seuraavan vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla oli tonttien lukumäärä 385, joista vuonna 1785 vielä sangen monet olivat...
Suomella on yhä suurempia vaikeuksia jarruttaa väyläverkon korjausvelan kasvua. Julkisen talouden säästölinja ei silti himmennä valtiovallan diginhohtoisia tulevaisuudennäkymiä. Riittävätkö älyratkaisut kääntämään kehityssuunnan? Katujen ja teiden korjausvelka kasvaa....
Neuvontainsinööri Mohamad Abdul-Sattar auttaa tontinostajia ja tekee tarkastuskä...
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin M...
Rakennusalalla puhutaan paljon turvallisuudesta. Kypäristä, kaiteista tai puto...