Rakennustaito
15.3.2019 | Päivitetty 14.5.2019
Elämme epävarmassa maailmassa. Suhteellisen vakaan ajan ja positiivisen talouskehityksen jälkeen olemme siirtymässä aallon harjalta kohti aallonpohjaa. Lisäksi Suomi-laivaamme heiluttelevat globaalit epävarmuustekijät.
Suomi on lastuna meressä, kun isot aallot keinuttavat meitä – Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Brexit. Talouskehityksemme ei pelkästään ole omissa käsissämme.
Mediasta on saanut lukea rakennuslupien määrän vähentymisestä. Myös asuntokauppa on hidastunut jopa pääkaupunkiseudulla. Monilla tahoilla on otettu jalka pois kaasulta, mutta vielä ei varsinaisesti jarruteta eikä
olla sivuluisussa. Voi olla hyväkin asia, että hieman toppuutellaan, kun näkyvyys talouden horisonttiin hämärtyy.
Me rakentajat olemme tottuneet vuosikymmenten aikana elämään aallokossa. Suhdanteet ovat aina heilutelleet toimialaamme. Mestareille on ollut varmaa vain menossa oleva työmaa; seuraava projekti on aina ollut jossain määrin epävarma.
On sanottu, että rakennusala ei kestä nousua eikä laskua. Mennään ääripäästä toiseen: välillä loppuvat työt, välillä ei riitä tekijöitä ja välillä kustannukset karkaavat käsistä. Tänään olemme taas vaiheessa, jossa tekijöistä on jatkuvasti huutava pula.
Uudisrakentaminen hiipuu. Ennakoidun notkahduksen aikana voimme silti satsata moniin asioihin. Meillä on paljon korjattavaa kiinteistökantaa. Korjausrakentamisessa riittää paljon työtä. Uskon, että sillä sektorilla on mahdollisuus saada aikaan jopa kasvua.
Kouluttautuminen on aina suuri mahdollisuus. Itse asiassa se on avaintekijä niin organisaatioille kuin yksilöllekin, kun halutaan menestyä yhä haastavammassa kilpailussa. Ajanhermolla oleminen ja osaaminen vaativat paljon työtä ja intohimoa.
RKL:n koulutustoiminta houkuttelee hyvin osallistujia luentosaleihin. Pätevyyksiin valmentavat koulutukset yhdessä sidostyhmiemme kanssa ovat erittäin suosittuja.
Lisäksi koulutamme vuosittain satoja kurssilaisia kautta maan erilaisissa pistemäisissä ajankohtaiskoulutuksissa. Paikallisyhdistyksillä on näissä tilaisuuksissa iso rooli.
RKL:ssä mietitään myös koko ajan
uusia ajankohtaisia aiheita: yrittäjyys, digitalisaation mahdollisuudet, sosiaalinen media ja sisäilma-asiat.
Yhdessä menemme oikeaan suuntaan!
Hannu Järveläinen
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin Mustasaaren alueelle. 1600-luvun keskivaiheilla oli 256 tonttipaikkaa. Seuraavan vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla oli tonttien lukumäärä 385, joista vuonna 1785 vielä sangen monet olivat...
Suomella on yhä suurempia vaikeuksia jarruttaa väyläverkon korjausvelan kasvua. Julkisen talouden säästölinja ei silti himmennä valtiovallan diginhohtoisia tulevaisuudennäkymiä. Riittävätkö älyratkaisut kääntämään kehityssuunnan? Katujen ja teiden korjausvelka kasvaa....
Rakennusalalla puhutaan paljon turvallisuudesta. Kypäristä, kaiteista tai putoamissuojauksista. Silti liian usein vaietaan yhdestä ratkaisevasta tekijästä, uskalluksesta avata suu. Psykologinen turvallisuus tarkoittaa työilmapiiriä, jossa työntekijä voi kysyä, kyseenalaistaa ja...
Rakennustaito 5–6/1926 Vuonna 1606 perusti kuningas Kaarle IX Vaasan kaupungin M...
Suomella on yhä suurempia vaikeuksia jarruttaa väyläverkon korjausvelan kasvua....
Asiakkaiden toive- ja vaatimuslista pientalojen suunnittelijoille ja rakentajill...