Rakennustaito
RT 02/2017 | 31.3.2017
Helsingin kaupunki rakentaa kampuksen Metropolia Ammattikorkeakoulun käyttöön. Rakentamiskustannukset ovat noin 165 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi Helsingin kaupungin suurimmista meneillään olevista talonrakennushankkeista.
Myllypuron kampukselle siirtyvät Metropolian sosiaali- ja terveysalan sekä rakennus- ja kiinteistöalan toiminnot, korkeakoulun johto ja keskitetyt yhteiset palvelut.
Kampuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki. Projektinjohtourakoitsijana toimii YIT Rakennus Oy.
Kampus muodostuu neljästä yhteen liitetystä rakennuksesta. Osin metroradan päälle rakennettava noin 6 000 opiskelijan kampus valmistuu kahdessa vaiheessa heinäkuussa 2018 ja elokuussa 2019. Kampuksen maanrakennustyöt alkoivat maaliskuussa 2016 louhinnoilla. Maanrakennustyöt kestivät suunnitellusti noin vuoden.
Teksti Sirkka Saarinen, kuva Hanna Arhe
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...