Rakennustaito
28.8.2023 | Päivitetty 30.8.2023
Tänä vuonna Asuntomessut järjestettiin meren äärellä Loviisan Kuninkaanrannassa. Asuntomessujen operatiivinen johtaja Timo Koskinen kertoo, että Loviisan kaupunki halusi saada uusia asukkaita muualta Suomesta. Tämä tavoite saavutettiin komeasti: valtaosa Kuninkaanrannan messualueen pientalojen rakennuttajista tuli muista kaupungeista, useat pääkaupunkiseudulta.

Messuyleisö pääsi ihastelemaan sekä pientalorakentamisen wau-arkkitehtuuria että varsin maanläheisiä kohteita.
”Molempia tarvitaan. Nämä niin sanotut wau-kohteet ovat niitä, joiden vuoksi yleisö lähtee messuille. Nähtävillä on kuitenkin oltava myös sellaisia kohteita, joihin useimmilla on varaa ja joista haaveileminen on realistista mahdollisimman monille”, Koskinen toteaa.

Asuntomessuilla esitellään pientalojen ohella myös rivi- ja kerrostaloja. Kuningattarenrantaan nousi yksi kerrostalo, joka on kaupungin ensimmäinen puukerrostalo.
”Tämän talon neljässä alimmassa kerroksessa on kaupungin vuokra-asuntoja. Viidennessä kerroksessa on Cubestan rakennuttamia omistusasuntoja. Niiden yläpuolelta löytyy vielä yhteiskäytössä oleva upea sauna sekä etätyön tekemiseen sopiva tila”, kuvailee Asuntomessujen esittelijä Anna Huhta.

Nykyaikainen pientalorakentaminen on tyypillisesti hyvin energiatehokasta, joten energiakriisi ja vihreä siirtymä eivät tuoneet mitään erityisen poikkeavia ratkaisuja messukohteisiin.
”Itse olen kiinnittänyt huomiota ulkopuoliseen auringonsuojaukseen, joka etenkin taloautomaatioon sidottuna on todella fiksu ratkaisu tällaisissa kohteissa, joissa on isoja ikkunapintoja nimenomaan valoisaan ilmansuuntaan”, Koskinen kertoo.
Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen näkee Asuntomessut erinomaisena sanansaattajana pientalorakentamiselle.
”Talovalmistajien kannalta tämä on tärkeä tapahtuma asiakkaiden kohtaamiseen ja uusien ratkaisujen esittelyyn.”
Teksti ja kuvat Tanja Määttänen

Asuntomessuilla julkistettiin RKL:n raadin valinta Vuoden mallitaloksi. Kovatasoisten finalistien joukosta voiton vei Honkatalojen Cabin Havsstrand. RKL:n liittohallituksen puheenjohtaja Jukka Lintunen ja varapuheenjohtaja Jere Väisänen pitivät Havsstrandia hyvin toteutettuna kokonaisuutena, joka vastaa omistajan tarpeisiin ja messujen teemoihin.
Vuoden mallitalon valinnassa tärkeimpinä kriteereinä ovat rakentamisen korkea laatu ja viimeistely. Myös rakennushankkeen turvallisuus ja messujen teemojen toteutuminen huomioidaan arvioinnissa.
”Havsstrandin arvoissa näkyy ekologisuus, ja tekniset ratkaisut ovat fiksuja”, Lintunen kiittelee.
Mallitalon budjetissa oli varauduttu joustoihin.

”Budjetti oli ajan henkeen realistinen, ja sitä oli hallittu kiitettävästi”, Jere Väisänen kehuu.
Loviisan messujen keskeinen teema, meri, on läsnä myös talon rakennuttaneiden nimessä: Tiina-Josefina ja Julius Merenranta toteuttivat unelmansa ja muuttavat Helsingistä Kuningattarenrantaan, kun messut ovat ohi.
”Emme olisi ikinä uskoneet, että meidän olisi mahdollista muuttaa omalle merenrantatontille”, pariskuntaa toteaa.
Lue lisää rkl.fi
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-vuotista taivalta. Porin Rakennusmestarit ja -insinöörit ry:n 110-vuotisjuhla keräsi Kesäpäivien lauantai-iltana yli 90 rakennusmestaria ja -insinööriä seuralaisineen juhlistamaan yhdistyksen...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja lajeista kiinnostuneet. Viikonlopun aikana vauhtia riitti niin frisbeegolfkentällä, golfin parissa kuin Noormarkun urheilukentälläkin. RKL:n Kesäpäivät kokosivat rakennusalan väen Poriin 12.–14....
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Lähes satapäinen joukko juhlisti Porin Rakennusmestareiden ja -insinöörien 110-v...
RKL:n Kesäpäivät toivat Porin kesäkuussa yhteen kilpailijat, kannustajat ja laje...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...