Rakennustaito
1.12.2021
Rakennusalalle Jari Salonen päätyi osin sattumalta: ”Lukion jälkeen sain suoraan paikan Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan teoreettista fysiikkaa.” Armeijan ja töissä vietetyn välivuoden jälkeen veri alkoi vetää käytännöllisempiin puuhiin.
”Vaikka sukurasitetta minulla ei olekaan, päädyin hakemaan tekuun ja pääsin Helsinkiin.”
Opiskeluaikana tekut muuttuivat ammattikorkeakouluiksi. Salosesta tuli sukunsa ensimmäinen rakennusammattilainen ja Suomen ensimmäisiä AMK rakennusinsinöörejä.
Hyvä lukiosta hankittu pohja teki matemaattisista aineista helppoa ja aikaa jäi harrastuksillekin. Koripallo-oppinsa Kouvoissa saanut 197-senttinen Salonen pelasi Porvoon Tarmossa koko opiskeluaikansa.
Valmistumisensa jälkeen Salonen sai ensimmäisen työpaikkansa NCC:stä. Muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi Haahtelaan, jossa hän on viihtynyt 18 vuotta.
Urallaan Salonen on nähnyt työmaiden muuttuneen parempaan suuntaan.
”Turvallisuus on tullut isosti mukaan. Aluksi työnjohto kulki lippis päässä ilman kypärää. Kokonaisvaltainen turvallisuusajattelu on vuosien mittaan lyönyt läpi joka tasolla”, Salonen toteaa.
Osapuolten välinen yhteistyö on mennyt parempaan suuntaan, ja allianssihenkinen ajattelu on tullut mukaan.
”Nykyään tehdään enemmän yhdessä.”
Salosen mukaan Haahtela on toiminut aina omalla hyvällä tyylillään. Vuosien mittaan toiminta- ja organisaatiomallit ovat selkiytyneet hankkeiden kasvaessa moninkertaisiksi.
”Meillä henkilökunnan vaihtuvuus on pientä. Joidenkin kanssa olen tehnyt liki 20 vuotta töitä. Työmaillamme viihtyy hyvin. Työmaahenki on hankkeissamme ollut poikkeuksetta erinomainen. Pidän sitä tärkeänä hankkeen onnistumisen edellytyksenä.”
Hankkeiden kasvaessa paineet nousevat. Haastavimpia paikkoja Salosen mukaan ovat korttelihankkeet.
”Ne ovat pitkäkestoisia ruuvipenkkejä varsinkin käyttöönottovaiheessa. Aikataulut ovat tiukkoja, ja kohteissa on erilaisia tiloja teattereista marketteihin.”
Yksittäisenä onnistumisena Salonen nostaa K-Kampuksen Helsingin Kalasatamassa:
”Se oli kokonaisuutena valtava, mielenkiintoinen ja hieno projekti, jonka mittasuhteet olivat hurjat.”
Katsoessaan omaa ammatillista kehitystään Salonen toteaa kulmiensa pyöristyneen.
”Ensimmäisillä työmailla minulla oli kovin jyrkkiä mielipiteitä ja saatoin runnoa omia näkemyksiäni ’laput silmillä’. Nyt perspektiivini on laajempi ja kokonaisnäkemykseni kehittyneempi. Tuhansien eri persoonien kanssa työskentely on lisännyt ymmärrystäni muista ihmisistä.”
Teksti Kimmo Collander Kuvat Matias Ahonen
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruudesta kilpailtiin kolmannen kerran. Jos on yleisurheilun palkintosijoilla paljon tuttuja nimiä, frisbeegolfissa samat nimet tuntuvat hallitsevan peliä. Lajista on tullut Mikko Ohra-ahon ja Eemeli Koiviston...
Naantalin Kultaranta Resort tarjosi upeat puitteet ja jo aamusta lähes trooppisen sään, kun 71 RKL:n golffarin yhteislähtö alkoi. Kaunis kenttä tarjosi sopivasti haastetta, ja hanhiparvien hätistely lisäsi vaikeuskerrointa. Turun yhdistyksen järjestelyt pelittivät erinomaisesti ja...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...
Loviisan Asuntomessut tarjosivat heinä-elokuussa niin wau-arkkitehtuuria kuin ta...
Vastaa