Rakennusmateriaalien hintojen voima­kas nousu on jatkunut jo toista vuotta. Myös polttoaineiden hinnat ovat hyvin korkealla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kärjistänyt näitä rakennusalan kustannushaasteita entisestään. Samalla investointikysynnän epävarmuus vaikeuttaa lähitulevaisuuden ennustamista.

Monista materiaaleista ja etenkin joistakin komponenteista on ajoittaista niukkuutta maailmalla.
Rakennuskustannusindeksin mukaan tarvikepanosten kustannukset nousivat maaliskuussa 12,1 prosenttia vuoden takaisesta. Teräsrakenteiden hinnat nou­sivat vuodessa 34 prosenttia. Myös runkorakenteiden ja vesikattojen hinnat nousivat vuodessa voimakkaasti. Viime vuonna rakettimaisesti kallistuneen puu­tavaran hinta on viime kuukaudet ollut loivassa laskussa.

Rakennusteollisuus RT:n kyselyyn vastanneet yritykset arvioivat, että Ukrainan sodan vaikutukset alkavat toden teolla tuntua rakennusalalla syyspuolella. Yritykset ennustavat varsin samansuuntaisesti, että kysyntä heikkenee ja monet rakennushankkeet lykkääntyvät.

Toimiala kärsii yhä ammattityö­voiman niukkuudesta, mutta toisaalta suhdanteiden heiketessä tämä ei ole ykkösongelma ainakaan pääkaupunki­seudun ulkopuolella. Maakunnissa gryndituotan­to on jo vähentynyt selvästi. Helsingin seudulla asuntorakentamisen volyymi on yhä suuri.

Kustannusten pysyminen pilvissä tekee taloustilanteesta tuskaisen erityises­ti pienille ja keskisuurille
urakoitsijoille.

Teksti Martti Ristimäki kuva Adobe