Kiinteistö- ja rakentamisala (KIRA-ala) kohtaa parhaillaan suuria haasteita, jotka vaativat alan uudis­tamista ja kehittämistä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjun­ta ja­­ luonnonvarojen niukkuus vaikuttavat­ voimakkaasti alan toimintaan. KIRA-ala on merkittävä luonnonvarojen käyttäjä ja hiilidioksidi­päästöjen lähde. Näin ollen sen on muiden toimialojen tavoin siirryttävä kohti resurssitehokkuutta ja kiertotaloutta, jossa rakennusten elinkaarta merkittävästi pidennetään ja materiaalien kierto maksimoidaan.

Vaikka globaalit markkinat kiertotalouden mahdollistamiselle ovat Kiinteistö- ja raken­nusalan kasvuohjelman mukaan arvoltaan satoja miljardeja euroja, haasteita on edelleen esimerkiksi vanhojen rakennusten kunnostamisessa sekä rakennuksiin sidottujen materiaalien ja osien laajem­massa uudelleen­käytössä. Tämä edellyttää konkreettisia toimenpiteitä ja käytännönläheisiä ratkaisuja.

Rakentamisen yleiset laatuvaatimukset (RYL) ovat pitkään määrittäneet – ja määrittävät edelleen – hyvää rakennus- ja kiinteistön­pitotapaa sekä hyvää purkutapaa kiinteistö- ja rakentamisalalla. RYL-laatu­vaatimuksia käytetään esimerkiksi laadun määrittämiseen ja laadun valvontaan, rakennusselostuksen ja suunnitelmien laadintaan, tarjouspyyntöjen tekemiseen, työn ohjaukseen ja rakennusvalvontaan.

KIRA-alan murrosvaiheessa RTS-konserni on käynnistänyt laajamittaisen RYL-tieto­kannan uudistuksen. Tämän uudistuksen tavoitteena on varmistaa, että laatumääräykset eivät ainoastaan säilytä keskeisen roolinsa teknisen laadun määrittäjinä, vaan myös toimivat tienraivaajina uusille ja kestävimmille toimintatavoille.

Esimerkiksi KorjausRYL:n päivityksessä (2022) kiertotalousperiaatteet tuotiin osaksi hyvää rakennustapaa. Päivitetyssä KorjausRYL:ssä on nyt myös julkisivujen korjaamista koskevat ohjeistukset, jotka huo­mioivat sekä rakennusperinnön suojelun että ympäristönäkökohdat.

Myös KiinteistöRYL:n ulkoilualueiden hoitoa ja kunnossapitoa käsittelevän luvun päivi­tyksessä (2022) luonnon monimuotoisuus otettiin aiempaa paremmin huomioon.

Sisältöjen ohella myös RYL:n julkaisutapa on uusittu. Siirtymällä perinteisistä kirjoista digitaaliseen RYL-palveluun on mahdollistettu aiempaa useammin tapahtuvat päivitykset: yleensä vähintään kerran vuodessa. Siten KIRA-alalle tärkeät uudistukset voidaan toteuttaa entistä ajantasaisemmin.

Toimiessaan siltana vaatimusten ja käytäntöjen välillä RYL-päivitykset ovat keskeinen tekijä alan kehityksessä. Uudistusten ansiosta RYL-ohjeet voivat edelleen ohjata alaa kohti parempaa laatua huomioiden yhä laajemmin myös ajankohtaiset haasteet, kuten resurssitehokkuuden ja kiertotalouden edistämisen. RYL ei ole ainoastaan KIRA-alan teknisen laadun määrittäjä, vaan sen rooli laajenee merkittäväksi muutos­voimaksi.

Arkkitehti, professori Markku Hedman on Rakennus­tietosäätiö RTS sr:n yliasiamies. Vapaa-ajallaan hän nauttii luonnosta, pyöräilystä ja melonnasta.