Rakennustaito
29.5.2017
Kolmiottelu näki päivänvalon Porin kesäpäivillä 2013. Tuolloin neljä viisi joukkuetta kisasi pokaalista. Ensimmäisen mestaruuden voitti Pori. Kolmiottelussa pelataan kolme lajia sähly, koris ja katu-fudis. Pelit pelataan 3 vs. 3, otteluaikaa 3×3 min/peli. Voitosta saa kolme pistettä, tasurista yhden ja tappiosta pyöreän nollan. Kaikki joukkueet pelaavat vastakkain, eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa. Joukkueessa voi olla neljästä kahdeksaan pelaajaa.
Taistelu kolmiottelumestaruudesta tiivistyy tänäkin vuonna kovaan taistooon. Valmentautumisaika jää lyhyeksi, koska lopputurnaus käydään jo kesäkuussa. Rakennustaidon saamien tietojen mukaan valmistautuminen on eri kouluissa sujunut hyvin. Toukokuun alussa turnaukseen oli ilmoittautunut osallistujia runsas 50.
Kolmiottelun upeassa pokaalissa on tällä hetkellä neljä kiinnitystä. Aiempina vuosina Pori, Turku, Tampere ja viime kesänä Helsinki ovat saaneet kirjailtua nimensä palkintopokaalin kylkeen. Yksikään ryhmä ei siis vielä ole voittanut pokaalia kahtena vuotena peräkkäin.
Miten käy tällä kertaa, jaksavaatko Tampereen pojat ja tytöt loppuun saakka, sinnittelevätkö länsirannikon pelimannit mestaruustaistossa, vai onko edellisillä mestareilla sitä kuuluisaa mestaruuskrapulaa – aika näyttää.
Mihin osoitteeseen kiertopalkinto löytää tänä vuonna?
Kommentit on suljettu.
Liiton uuden elinkaarimallistrategian mukaisesti myös työikäisille tarjotaan nyt keinoja palautumiseen ja työkyvyn ylläpitoon. Ensimmäinen työikäisille suunnattu virkistystapahtuma pidettiin Himoksella syyskuun alussa. Kahteen lomahuvilaan majoittui yhteensä 22 osallistujaa pienellä...
Kesän jälkeen uutiset rakentamisen tilasta ovat hyvin huolestuttavia. Aikaisempiin vuosiin verrattuna on jo jouduttu tottumaan laskeviin rakennuslupamääriin. Nyt uutisoidaan rakennusalan työttömien määrän huomattavasta kasvusta. Edellä mainittu kohdistuu muun muassa lomautusten...
Kesäpäivillä miteltiin taas RKL-mestaruuksista. Osallistujia paahteisella Paavo Nurmen stadionilla Turussa oli lähes 30. Myös naisia osallistui edellisvuosia enemmän. Kisat käynnistäneessä maastojuoksussa kovin aika tuli miesten yleisessä sarjassa – Turun Antti Uusilehto pinkoi...
Liiton uuden elinkaarimallistrategian mukaisesti myös työikäisille tarjotaan nyt...
Kesän jälkeen uutiset rakentamisen tilasta ovat hyvin huolestuttavia. Aikaisemp...
Turun Aninkaisten frisbeegolf-radalla kiekot saivat kyytiä, kun RKL:n mestaruude...