Rakennustaito
10.9.2018
Turun Skanssissa sijaitseva kauppakeskus siirtyy geoenergian käyttäjäksi. Kauppakeskuksesta tulee lähes energiaomavarainen.
Kolme kuukautta kestävä geokaivojen poraus alkoi elokuussa. Kaivoja porataan maan alle yhteensä 112, kukin noin 350 metrin syvyyteen kauppakeskuksen ympäristöön. Toteutuksesta vastaa energiayhtiö Adven.
Geoenergia toimii akkuperiaatteella. Maaperästä saadaan kesällä kiinteistöön viilennystä ja kallioperään voidaan samalla varastoida lämpöä. Talvella kiinteistö taas lämmitetään maaperästä saatavalla lämmöllä.
Skanssi otti aurinkoenergian käyttöönsä ensimmäisenä kauppakeskuksena Suomessa. Kauppakeskuksen katolle asennetut aurinkopaneelit tuottavat vuodessa noin 60 MWh sähköä. Katolle rakennettua aurinkovoimalaa tullaan laajentamaan, ja investoinnin jälkeen aurinkopaneelit peittävät jo 600 neliömetrin alan.
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella. SRV on toteuttanut hankkeen projektinjohtourakkana yhteistyössä rakennuttajan, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK), kanssa. Yliopisto tulee Noodiin vuokralle. Hankekokonaisuuteen on sisältynyt...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaan viime vuoden lopussa valmistuneessa monitoimitalossa, Kulturhuset Fiinissä. Rakennuskokonaisuuden laajennusosa on tehty CLT-levyistä. Julkisivuissa on käytetty puuta ja paljon tiiltä. Uudisrakennuksen on...
Uuden urheilukeskuksen rakennustyöt ovat vauhdissa Jyväskylässä. Hipposkeskus käsittää liikunta-, osaamis- ja jääurheilukeskukset sekä pysäköintihallin. Osaamiskeskus palvelee tutkimusta ja koulutusta.Jääurheilukeskukseen tulee remontoitavan kilpajäähallin viereen yhteensä kolme...
Sähkötalon uudisrakennus Noodi on valmistumassa Tampereen yliopiston Hervannan k...
Puu on merkittävässä roolissa Porin keskustaan Eteläpuiston ja Mikonkadun kulmaa...
Tuulivoimaloiden rakentamistahti on hiljentynyt rajusti. Sen sijaan teollisen mi...