sirpa
23.9.2021
Kesällä 2023 Loviisan Kuningattarenrannassa järjestäville Asuntomessuille kertyi ennätysmäärä rakentajien hakemuksia. Messualueen yhtiömuotoisille tonteille on luvassa muun muassa kasvihuonetaloja ja kelluvia rakennuksia. Alueen pohjoisosaan rakennetaan Cubesta Oy:n puukerrostalo.
Lasinen kasvihuone rakennetaan suunnitelman mukaan asuinkerroksen päälle. Robbes Vertical Farming
Solutions suunnittelee tekniikkansa soveltamista Loviisan kohteeseen. Samanlaisia hankkeita on Ruotsissa ja Tanskassa, kertoo yhtiön toimitusjohtaja, puutarhuri Robert Jordas.
Tonteille nousee sekä kivi- että puutaloja. Rakennusten väritys vaihtelee vaaleasta hyvin tummiin ja jopa mustiin sävyihin. Suurehkot lasi- ja ikkunapinnat ovat yleisiä.
Yksityisten rakennuttajien lisäksi messujen pientaloalueelle tulee myös kolme talotehdasvetoista rakennushanketta. Pientaloalueella on myös tontti ryhmärakennushankkeelle.
Insinööritoimisto LaRa Oy rakennuttaa yhteistyössä Honkatalojen kanssa neljä kaksikerroksista, hirsirunkoista erillistaloa, joissa käytetään maalämpöä.
Kesällä 2022 Asuntomessut järjestetään Naantalissa. Siellä yhtenä teemana on älykkäät energiaratkaisut. Naantalin Energia rakentaa messualueen rantaan aurinkoenergiapuiston, jonka teho on noin 100
kilowattia. Aurinkovoimalan tuottama sähkö syötetään älymuuntamoon ja sieltä sähköverkkoon.
Lue lisää Asuntomessuista 2021
Teksti Martti Ristimäki kuva Asuntomessut
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Betonirakenteena. Sillan rakennustyöt saatiin lähes valmiiksi viime vuoden lopulla. Suomen pisin silta avataan kevyelle liikenteelle tänä vuonna. Raitioliikenteen koeajot tällä sillalla alkavat piakkoin....
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennustyöt valmistuvat YIT:n ilmoituksen mukaan jo ensi syyskuussa eli alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna yli vuoden etuajassa. Projektinjohtourakoitsija YIT, Helsingin kaupunki ja muut osapuolet kehuvat...
Nurmossa, Seinäjoella ovat käynnissä Atrian valmisruokatehtaan laajennusosan rakennustyöt. Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin tammikuussa. Tehtaan uuden osan rakentamisesta vastaa YIT. Urakkasopimuksen arvo YIT:lle on 13 miljoonaa euroa. Rakennustyöt saadaan aikataulun mukaan...
Kruunusillat-reitin itäisin silta, Kruunuvuorensilta, on palkittu Vuoden 2025 Be...
Koko eteläistä Helsinkiä palvelevan Kampin terveys- ja hyvinvointikeskuksen rake...
Ylen MOT-toimituksen selvityksen mukaan Suomessa on syttynyt tällä vuosikymmenel...