Rakennustaito
22.5.2025
Rakentaminen on ollut perinteisesti paikallista toimintaa. Materiaalit ovat painavia ja tilaa vieviä, ja niitä on työlästä kuljettaa. Rakentaminen on myös ollut osa kulttuuria, ja rakennustapa on mukautunut paikallisiin luonnonolosuhteisiin. Työvoimakin on saatu läheltä.
Myös rakentamista säätelevä lainsäädäntö on ollut hyvin paikallista. Vasta teollistuminen, globalisaatio ja logistiikan kehitys ovat mahdollistaneet paitsi rakennusmateriaalien myös osaamisen liikkumisen laajemmin. Rakennusalan opetusta tarjoavat korkeakoulut ovat nykyään hyvin kansainvälisiä, ja tämä pitäisi näkyä itse alallakin.
Osaaminen ei katso maiden rajoja. Alan eurooppalaisen yhteistyöjärjestön AEEBC:n kokouksessa väläyteltiin taannoin hanketta, joka keskittyisi rakenteiden ja rakennusosien uusiokäyttöön. Hanke toisi yhteen eri maiden oppilaitoksia niin, että jokainen toteuttaa oman projektinsa, mutta samalla järjestetään yhteisiä seminaareja ja vierailuja, joissa tarkastellaan hankkeiden etenemistä ja jaetaan havaintoja.
Tällainen malli tarjoaisi opiskelijoille mahdollisuuden vaihto-opiskeluun sekä aidon kokemuksen muiden maiden opetuksesta ja osaamisesta. Samalla eri maiden lainsäädäntö ja normisto tulisivat tutuksi. Se rikastuttaisi kaikkien osapuolten osaamista. Yhteistyöverkosto voisi jatkossa palvella muidenkin ajankohtaisten aiheiden ympärillä.
”Osaaminen ei katso maiden rajoja.”
Koulutuksessa kansainvälisyys on tärkeä teema. Tällainen toiminta innostaisi nuoria mukaan – etenkin kun he näkisivät, että RKL toimii aktiivisesti Euroopan laajuisesti ja tarjoaa todellisia yhteistyömahdollisuuksia. Tässä on mahdollisuus rakentaa paitsi osaamista, myös innostusta ja yhteishenkeä tulevaisuutta varten.
Joka tapauksessa kansainvälisyys on tullut rakennusalalle jäädäkseen. Se avaa mahdollisuuden laajentaa liiketoimintaa uusille alueille, erityisesti maihin, joissa on voimakas väestönkasvu tai infrastruktuuritarpeita. Se kannustaa myös innovaatioihin, tehokkuuden parantamiseen ja uusien teknologioiden käyttöönottoon, mikä voi tehdä yrityksistä kilpailukykyisempiä myös kotimaassa.
Kansainvälisiltä markkinoilta voidaan omaksua uusia rakennustekniikoita, projektinhallintamalleja, ympäristöstandardeja ja digitaalisia ratkaisuja. Globaalit markkinat tarjoavat myös tilaisuuden kehittää ja kaupallistaa ympäristöystävällisiä rakennusratkaisuja, joille on kasvava kysyntä erityisesti ilmastotavoitteiden myötä.
Kansainvälistyminen on rakennusalallekin mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä.
Jesse Lehtinen
Liittohallituksen jäsen
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva osa arkea. Keväällä alkaa uusi pyöräilyhaaste. RKL:n juhlavuotta 2025 väritti Juhlakunnossa-kuntohaaste, joka saavutti suuren suosion. Tarkoituksena oli vuoden aikana kerätä eri liikuntalajeista 120...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esitellä järjestöelämän parhaita puolia: yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemisen iloa ja niitä hetkiä, joista yhteishenki syntyy. Raatina toimi RKL:n toimiston väki. Voiton vei Kuopion yhdistys...
Rakennusalalla puhutaan paljon suhdanteista. Nyt eletään vielä hiljaisempaa aikaa, mutta historia osoittaa, että nousukausi tulee aina. Kun se tulee, se tulee usein nopeasti: työmaat käynnistyvät, aikataulut kiristyvät ja tekijöistä on taas pulaa. Juuri silloin...
Juhlakunnossa-haaste innosti RKL:n jäsenet liikkumaan. Liikunnasta tuli luonteva...
RKL järjesti juhlavuonnaan kuvakisan teemalla ”Yhdessä”. Kisassa haluttiin esite...
RKL:n opiskelijatapahtuma RKL goes Tahkofest kokosi rakennusalan opiskelijat yht...